Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu

Setan keskustelufoorumilla oli taannoin puhetta mielenterveyskuntoutujan omaisista, heille tarjottavasta informaatiosta ja tuesta. Omaisille suunnattua materiaalia on vähän, mutta sitä kuitenkin on. Kävin tänään mielenterveystoimistolla ja siinä odotellessa nappasin mukaani pari omaisille tarkoitettua lehtistä. Lehtisiä nyt tutkiessani huomaan kaikkien neljän esitteen olevan saman tahon julkaisemia: Omaiset mielenterveystyön tukena

Tutkiessani yhdistyksen sivustoja löydän paljon erilaisia omaisille suunnattuja vertaistukiryhmiä ja pari käynnissä olevaa projektia. Vertaistukea on siis saatavilla ja tarjonta on melko runsasta. On erilaisia kahvilaryhmiä, joissa keskustellaan omista kokemuksistaan ja tunteistaan kahvikupillisen (ehkä myös santsikupillisen) ääressä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Yhdistyksellä on vertaistukiryhmä myös vankien omaisille sekä erikseen ryhmät naisille ja miehille, jos sekaryhmässä on vaikea puhua tunteistaan ja ehkä itkeäkin. Löytyy myös senioriryhmä ikääntyville omaisille, nuorten aikuisten ryhmä 18-25-vuotiaille, vanhempainryhmä isille ja äideille. Tarjontaa on siis monipuolisesti moniin erilaisiin tarpeisiin.

Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä on toinen yhdistyksen käynnissä olevista projekteista. Projektin avulla tuodaan esille omaisten asema, avun ja tuen tarpeet sekä ennaltaehkäisevän työn merkitys mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Projektin päätavoitteena on varhaistuen mallin kehittäminen. Mielestäni tämä on aivan kamalan tärkeää, ajatelkaa nyt millaisissa tunnontuskissa ja itsesyytöksissä lähimmät omaiset elämät! Vanhemmat saattavat ajatella epäonnistuneensa täysin vanhemmuudessaan, puoliso saattaa ajatella, ettei ehkä ole huomioinut tai rakastanut toista tarpeeksi, lapset saattavat ajatella, etteivät ole olleet tarpeeksi kilttejä tai että ehkä asiat olisivat toisin, jos en olisi koskaan syntynytkään. Tuollaisissa ajatuksissa eläminen voi helposti johtaa syväänkin masennukseen. Kun minä masennuin, minun äitini syytti asiasta itseään, sillä meidän perheessä ei vain ole tapana kertoa, että rakastamme. Kun olin pieni, en antanut kenenkään halata itseäni ja äitini on miettinyt voisiko masennukseni juontua siitä, olisiko pitänyt puoliväkisin opettaa halaamaan?

Toinen käynnissä oleva projekti on Koto-hanke, kotiin tukea ikääntyvälle omaiselle. Mielestäni olisi hirveää vanhana naisena maata vuoteella, rollaattori sängyn vieressä ja kehitellä ja paisuttaa päässäni mielikuvia siitä, mitä esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivälle lapselleni voisi tapahtua ja kärsiä kamalista itsesyytöksistä ja miettiä mitä olisin aikanaan voinut tehdä toisin ja olisiko se muuttanut mitään? Tämän projektin myötä kuvio ei olisikaan edellä mainittu vaan joku tulisi huonokuntoisen vanhan naisen kotiin ja saisin hänen kanssaan keskustella kaikessa rauhassa omista tunteistani ja ajatuksistani, saisin ehkä kuulla hänen tarinansa, joka olisi samankaltainen kuin minun ja tuntisin, etten ole yksin huolieni kanssa.

Tällaista tarjontaa Pirkanmaalla, mutta löytyykö samankaltaista tarjontaa tai ylipäätään mitään tukea omaisille muualla Suomessa? Toimin taas Rouva Etsivänä ja tulosta tuli. Löysin linkin Mielenterveyden keskusliiton sivuille ja sieltä taas linkin kautta eteenpäin, jolloin huomasin, että tämä Tampereen omaisten vertaistukityö onkin vain yksi jäsenjärjestö koko Suomen laajuisessa Omaiset mielenterveystyön tukena -projektissa. Tuota linkin takaa löytyvää karttaa katsellessa tuli mieleeni, että Pohjois-Suomessa pitäisi kyllä ehdottomasti olla enemmän toimintaa, sillä nuo punaiset pallukathan loppuvat jo Oulun korkeudelle.

Minusta omaisten tukeminen on erittäin tärkeää, ajatelkaa nyt mitä tapahtuisi, jos mielenterveyskuntoutujan tukipilari, lähiomainen masentuisi kaikesta siitä itsesyytöksestä ja jossittelusta. On hienoa, että tällaista toimintaa on ympäri Suomea, olin erittäin iloisesti yllättynyt tarjonnan määrästä!

Loppuun voisin vielä "mietityttääkö läheisesi mielenterveys" -nimisestä lehtisestä kirjoittaa muutamia ohjeita omaisille, joita läheisen mielenterveys mietityttää.

Milloin pitää huolestua ja hakea apua?
Jos läheiselläsi on seuraavanlaisia oireita pidemmän aikaa, on tärkeää hakea apua:

• selittämätön ahdistus-, pelko- ja kiihtymystilat
• puhumattomuus ja eristäytyminen
• puheet itsemurhasta
• kyvyttömyys keskittyä esimerkiksi lehtien lukemiseen tai television katseluun
• käyttäytymisen muuttuminen ilman syytä
• arkisten askareiden sujumattomuus, toimintakyvyn lasku
• univaikeudet, unettomuus, yliväsymys
• ruokahaluttomuus tai liikasyöminen
• ylösalainen vuorokausirytmi
• lisääntynyt päihteiden käyttö

Miten ja milloin kannattaa ottaa huoli puheeksi?
Jos sinusta tuntuu siltä, että läheisesi kieltää oireensa, on tärkeää keskustella asiasta:

• osoita huoli, älä syyttele
• käytä minä-viestejä: "minä olen tosi huolissani..."
• hae apua - älä arkaile ottaa yhteyttä lääkäriin
• älä syyllistä itseäsi, psyykkiset sairaudet ovat hoidettavissa samoin kuin muutkin sairaudet
• hae tietoa ja tukea alueesi omaisyhdistykseltä
• hae tukea muilta perheenjäseniltä ja läheisiltä

Ja vielä toisesta esitteestä:
Kuinka tuet läheistäsi uupumatta itse?

• hanki tietoa
• puhu ystäville
• pidä huolta omista rajoistasi
• harrasta itsellesi tärkeitä asioita
• huolehdi terveydestäsi
• vapauta itsesi turhasta syyllisyydestä
• opettele myönteinen ajattelutapa
• tarvittaessa hae itsellesi apua (omaisten vertaistuki)