Näin syksyllä Mielentalo-radio-ohjelma alkaa pyöriä taas radiossa uusin jaksoin. Jaksot ovat myös netissä ladattavina ja kuunneltavina. Niille, jotka eivät ole Mielentalosta kuulleet tiedoksi, että Mielentalo on siis radio-ohjelma, jossa mielenterveyskuntoutujat puhuvat itselleen tärkeistä asioista toimittaja Anne Kärkkäisen johdolla. Olen itsekin ollut Mielentaloa suunnittelemassa, työstämässä ja eräässä jaksossa myös puhumassa.
Asia, josta olen erittäin innoissani on se, että Mielentalo on nykyään myös verkkolehti, jonka kaikki jutut ovat kuntoutujien kirjoittamia. Harmittaa, kun en päässyt kahteen ensimmäiseen Mielentalo-palaveriin nyt syksyllä, koska olen ollut kipeä, kärsinyt keuhkoputkentulehduksesta. Mutta Mielentalossa on kaikkien hyvien puolien lisäksi se, että mukaan voi hypätä lennosta milloin vain. Odotan innolla mitä Mielentalo tällä kaudella tuo mukanaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedoksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedoksi. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. syyskuuta 2011
perjantai 19. elokuuta 2011
Sähköhoito - hengenpelastaja
Olen huomannut, että lähes aina, kun kerron jollekin olleeni sähköhoidossa, laukaisen tässä kauhukuvat jostain hirmutoimenpiteestä tai vähintään sähkötuolista tai lobotomiasta. Ajattelin nyt vähän valaista mitä sähköhoito oikeasti on.
Sähköhoito (vanhalta nimeltää pelottava sähkösokkihoito) eli elektrokonvulsiivinen hoito (ECT) on vaikeaan masennukseen käytettävä hoitomuoto ja psykoottisen masennuksen tehoikkain hoitokeino, jota käytetään joskus myös skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisen vaiheen hoidossa. Vaikka hoito on todettu hyvin tehokkaaksi, sitä on pitkään kritisoitu epäinhimilliseksi ja ehkä tästäkin syystä se on Suomessa harvinainen hoitokeino, se viimeinen vaihtoehto.
Sähköhoidosta saatiin ensimmäiset näkyvät tulokset vuonna 1747, kun onnistuttiin palauttamaan tunto potilaan oikeaan käteen, joka lopulta toimi normaalisti (tämä ei siis liity mielenterveyteen). Masennuksen hoidossa sähköä alettiin käyttää 1930-luvulla, kun huomattiin epilepsiaa sairastavien skitsofreniapotilaiden psykoottisten oireiden lieventyvän selvästi epileptisen kohtauksen jälkeen. Joillekin potilaille alettiin aiheuttaa epileptisia kohtauksia keinotekoisesti ja heidän todettiin selvästi hyötyvän niistä. Suomeen ensimmäisen sähköhoitokojeen toi Kellokosken sairaalan ylilääkäri Paavali Alivirta vuonna 1941.
Sähköhoito on nopein ja tehokkain hoitokeino itsemurhavaarassa olevan tai psykoottista masennusta sairastavan potilaan hoidossa. Hoidolla on myönteinen vaikutus mielialaan, ruokahaluun ja uneen ja tulokset näkyvät yleensä välittömästi. Potilaista 70-90 prosentin on todettu hyötyvän hoidosta merkittävästi. Mutta kuten kaikilla hoitomuodoilla, ECT:lläkin on haittavaikutuksensa. Se aiheuttaa lähes poikkeuksetta pysyviä ja vakavia aivotoiminnan häiriöitä, jotka heikentävät muistia sekä ajattelu- ja oppimiskykyä. Jokainen hoitokerta aiheuttaa lisävaurion. Lisäksi voi ilmetä lihas- ja päänsärkyä.
Itse toimenpide on nopea ja yksinkertainen. Potilas nukutetaan kevyesti (toisin kuin ennen) ja hänen päähänsä asetetaan kaksi elektroidia, joiden avulla potilaan päähän johdetaan 70-130 voltin jännite 0,1-0,5 sekunnin ajan. Jännite aiheuttaa muutaman kymmenen sekunnin kestoisen kouristuksen. Potilaan annetaan nukkua heräämössä tunnin verran ja herättyään hänellä on lupa syödä, juoda ja ottaa lääkkeensä. Potilas saattaa herättyään olla sekava, joten häntä on pidettävä silmällä vuorokauden ajan. Hoitoa annetaan 2-3 kertaa viikossa, yhteensä 4-12 kerran verran.
Tulokset ovat yksilöllisiä, kuten aina. Joillakin potilailla masennus uusiutuu herkemmin, toisille riittää yksi hoitojakso. Jos näyttää siltä, että masennus uusiutuu, voidaan antaa ylläpitohoitoa, jossa potilas käy saamassa sähköhoitoa 2-6 viikon välein. Yleensä potilas on hoitojakson ajan sairaalassa, mutta on mahdollista käydä hoidossa myös polikliinisesti kotoa käsin.
Päätös sähköhoidon aloittamisesta tehdään aina yhteistuumin hoitavan lääkärin ja potilaan kanssa. Jos potilas on itse siinä kunnossa, ettei pysty päätöksiä tekemään, suostumuksen voi antaa hänen läheisensä. Kuten jo aiemmassa blogimerkinnässä kerroin, on potilaalle tehtävä hänen oma tilansa ja hoidon haittavaikutukset selviksi.
Yksi syy siihen, että sähköhoito pelottaa on elokuva Yksi lensi yli käenpesän, jossa kuvataan sellaista sähköhoitoa, jollaista ei anneta nykyään, ei ole koskaan annettu eikä tulla koskaan antamaankaan. Elokuvia ei siis kannata aina uskoa.
Itselläni sähköhoito oli hengenpelastaja. Mitkään lääkehoidot eivät tepsineet, eivät terapiat eivätkä keskustelut. En juuri puhunut tai syönyt ja olin itsemurha-altis. Sähköhoidon avulla toivuin nopeasti, mutta masennukseni uusiutui jonkin ajan kuluttua, tälläkin kertaa sähköhoito auttoi. 21 ikävuoteen mennessä olen saanut sähköhoitoa kaksi kertaa sairaalassa, kerran ylläpitohoitona ja nyt polikliinisesti. Haittavaikutuksistaan huolimatta sähköhoito on parantanut elämäni laatua huomattavasti.
Itse en oikein tahdo ymmärtää sähköhoitopelkoa. Mitä pelottavaa on siinä, että sinut nukutetaan ja kun heräät, on pieni jomotus ohimoilla? Sitäpaitsi, sinua on toimenpiteen aikana vahtimassa vähintään kolme ihmistä komplikaatioiden varalta ja heräämössäkin vielä yksi. Lisäksi sinua vahditaan vielä seuraavan vuorokauden ajan, ettei ilmene mitään.
Sähköhoito (vanhalta nimeltää pelottava sähkösokkihoito) eli elektrokonvulsiivinen hoito (ECT) on vaikeaan masennukseen käytettävä hoitomuoto ja psykoottisen masennuksen tehoikkain hoitokeino, jota käytetään joskus myös skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisen vaiheen hoidossa. Vaikka hoito on todettu hyvin tehokkaaksi, sitä on pitkään kritisoitu epäinhimilliseksi ja ehkä tästäkin syystä se on Suomessa harvinainen hoitokeino, se viimeinen vaihtoehto.
Sähköhoidosta saatiin ensimmäiset näkyvät tulokset vuonna 1747, kun onnistuttiin palauttamaan tunto potilaan oikeaan käteen, joka lopulta toimi normaalisti (tämä ei siis liity mielenterveyteen). Masennuksen hoidossa sähköä alettiin käyttää 1930-luvulla, kun huomattiin epilepsiaa sairastavien skitsofreniapotilaiden psykoottisten oireiden lieventyvän selvästi epileptisen kohtauksen jälkeen. Joillekin potilaille alettiin aiheuttaa epileptisia kohtauksia keinotekoisesti ja heidän todettiin selvästi hyötyvän niistä. Suomeen ensimmäisen sähköhoitokojeen toi Kellokosken sairaalan ylilääkäri Paavali Alivirta vuonna 1941.
Sähköhoito on nopein ja tehokkain hoitokeino itsemurhavaarassa olevan tai psykoottista masennusta sairastavan potilaan hoidossa. Hoidolla on myönteinen vaikutus mielialaan, ruokahaluun ja uneen ja tulokset näkyvät yleensä välittömästi. Potilaista 70-90 prosentin on todettu hyötyvän hoidosta merkittävästi. Mutta kuten kaikilla hoitomuodoilla, ECT:lläkin on haittavaikutuksensa. Se aiheuttaa lähes poikkeuksetta pysyviä ja vakavia aivotoiminnan häiriöitä, jotka heikentävät muistia sekä ajattelu- ja oppimiskykyä. Jokainen hoitokerta aiheuttaa lisävaurion. Lisäksi voi ilmetä lihas- ja päänsärkyä.
Itse toimenpide on nopea ja yksinkertainen. Potilas nukutetaan kevyesti (toisin kuin ennen) ja hänen päähänsä asetetaan kaksi elektroidia, joiden avulla potilaan päähän johdetaan 70-130 voltin jännite 0,1-0,5 sekunnin ajan. Jännite aiheuttaa muutaman kymmenen sekunnin kestoisen kouristuksen. Potilaan annetaan nukkua heräämössä tunnin verran ja herättyään hänellä on lupa syödä, juoda ja ottaa lääkkeensä. Potilas saattaa herättyään olla sekava, joten häntä on pidettävä silmällä vuorokauden ajan. Hoitoa annetaan 2-3 kertaa viikossa, yhteensä 4-12 kerran verran.
Tulokset ovat yksilöllisiä, kuten aina. Joillakin potilailla masennus uusiutuu herkemmin, toisille riittää yksi hoitojakso. Jos näyttää siltä, että masennus uusiutuu, voidaan antaa ylläpitohoitoa, jossa potilas käy saamassa sähköhoitoa 2-6 viikon välein. Yleensä potilas on hoitojakson ajan sairaalassa, mutta on mahdollista käydä hoidossa myös polikliinisesti kotoa käsin.
Päätös sähköhoidon aloittamisesta tehdään aina yhteistuumin hoitavan lääkärin ja potilaan kanssa. Jos potilas on itse siinä kunnossa, ettei pysty päätöksiä tekemään, suostumuksen voi antaa hänen läheisensä. Kuten jo aiemmassa blogimerkinnässä kerroin, on potilaalle tehtävä hänen oma tilansa ja hoidon haittavaikutukset selviksi.
Yksi syy siihen, että sähköhoito pelottaa on elokuva Yksi lensi yli käenpesän, jossa kuvataan sellaista sähköhoitoa, jollaista ei anneta nykyään, ei ole koskaan annettu eikä tulla koskaan antamaankaan. Elokuvia ei siis kannata aina uskoa.
Itselläni sähköhoito oli hengenpelastaja. Mitkään lääkehoidot eivät tepsineet, eivät terapiat eivätkä keskustelut. En juuri puhunut tai syönyt ja olin itsemurha-altis. Sähköhoidon avulla toivuin nopeasti, mutta masennukseni uusiutui jonkin ajan kuluttua, tälläkin kertaa sähköhoito auttoi. 21 ikävuoteen mennessä olen saanut sähköhoitoa kaksi kertaa sairaalassa, kerran ylläpitohoitona ja nyt polikliinisesti. Haittavaikutuksistaan huolimatta sähköhoito on parantanut elämäni laatua huomattavasti.
Itse en oikein tahdo ymmärtää sähköhoitopelkoa. Mitä pelottavaa on siinä, että sinut nukutetaan ja kun heräät, on pieni jomotus ohimoilla? Sitäpaitsi, sinua on toimenpiteen aikana vahtimassa vähintään kolme ihmistä komplikaatioiden varalta ja heräämössäkin vielä yksi. Lisäksi sinua vahditaan vielä seuraavan vuorokauden ajan, ettei ilmene mitään.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Potilaan oikeuksista
Sain vasta tässä taannoin tietää, että potilailla on muitakin oikeuksia kuin hakea korvauksia, jos jokin on hoidon yhteydessä mennyt radikaalisti pieleen. Tai ylipäätään, että potilaille on säädetty jonkinlaiset oikeudet, joita hoitavan tahon olisi noudatettava. Otin oikeuksista selvää ja ajattelin kertoa niistä muille tietämättömille, sillä harvemmin hoidon yhteydessä niistä kerrotaan.
Ensinnäkin potilaalla on oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja hyvään kohteluun. Jokaisella on oikeus terveydentilansa vaatimaan hoitoon, joka on laadultaan hyvää. Potilasta on kohdeltava siten, että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan eikä ihmisarvoa loukata. Potilaan äidinkieli, kulttuuri ja yksilölliset tarpeet on otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon. Palveluita on annettava siten, ettei ihmistä aseteta eri asemaan esimerkiksi iän, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Hoitopäätöksiin saatat vaikuttaa ainoastaan lääketieteelliset syyt. Palvelut ja hoidot on oltava saatavilla riippumatta millä paikkakunnalla potilas asuu.
Potilaalla on oikeus päästä kiireelliseen hoitoon nopeasti, jos terveydentila sitä vaatii. Esimerkiksi terveyskeskukseen on saatava arkipäivinä virka-aikaan puhelinyhteys välittömästi. Hoitoon pääsyn kiireellisyyden voi arvioida jo puhelimessa, mutta vastaanottoaika on saatava kolmessa arkipäivässä, jos terveydentila sitä vaatii. Potilaalle on ilmoitettava vastaanottoaika, ajan muuttuessa on heti ilmoitettava syy ja uusi vastaanottoaika. Mikäli sairaala ei pysty hoitamaan potilasta määräajassa (aikuisilla korkeintaan puolen vuoden jonotus, lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyen jonotusaika on korkeintaan kolme kuukautta), on sairaalan järjestettävä hoitopaikka toisesta sairaalasta tai yksityiseltä eikä se saa aiheuttaa potilaalle lisäkuluja.
Potilaalla on oikeus saada itseensä liittyviä tietoja. Hoitavan tahon on oma-aloitteisesti selvitettävä potilaalle hänen terveydentilansa. Potilaalle on kerrottava kaikista hoitoon liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä hoidosta päätettäessä. Potilaalle ei kuitenkaan saa antaa tietoja, joita hän ei halua. Tiedot on annettava niin, että potilas ymmärtää niiden sisällön, tarvittaessa huolehdittava tulkkauksesta.
Potilaalla on itsemääräämisoikeus. Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja hänen tahtoaan on kunnioitettava. Potilaalla ei kuitenkaan ole oikeutta saada mitä tahansa hoitoa hän haluaa. Jos potilas ja lääkäri eivät tule yhteisymmärrykseen keskenään, hoidosta päättää viimekädessä lääkäri lääketieteellisten syiden perusteella.
Lisäksi potilaalla on oikeus valittaa. Hoitoon tyytymätön voi tehdä muistutuksen hoitolaitokselle, jossa auttaa tarvittaessa potilasasiamies, joka on löydyttävä jokaisesta sairaalasta. Potilasasiamies myös antaa tietoja potilaan oikeuksista ja auttaa muistutuksen lisäksi kantelun tai korvaushakemuksen teossa.
Ennen kuin sain nämä oikeudet käsieni ulottuville, en tiennyt esimerkiksi potilasasiamiehestä hölkäsen pöläystä tai sitä, että terveyskeskukseen on saatava aika kolmen päivän sisällä. Esimerkiksi Tesoman terveyskeskuksesta saa ajan kyseiselle viikolle vain, jos soittaa maanantaina heti linjojen auettua. Hyvällä tuurilla vielä tiistaina voi saada ajan, mutta yritäpä soittaa keskiviikkona, et saa aikaa ollenkaan, pitäisi mennä sairaana moneksi tunniksi istumaan terveyskeskuksen aulaan odottamaan pääsyä hoitajalle eikä lääkärille pääsy ole ollenkaan varmaa. Kuka haluaa sairaana istua jossain aulassa kovalla penkillä ties kuinka monta tuntia? Kysyn vain. Ja soittaessakin saa odottaa parikymmentä minuuttia, että vastataan.
Entäs tämä potilasasiamies? Miksei hän ole tullut ikinä kertomaan minulle oikeuksistani ja miksen ole tiennyt tällaisen henkilön olemassa olosta? Sairaalassa ollessani olen kyllä saanut oikein asiallista hoitoa, joka ei ole poikennut näistä säännöistä, mutta olisi silti ollut ihan kiva tietää, että minullakin oli jotain oikeuksia. Entäs he, joille on tehty näiden sääntöjen vastaisesti? Ovatko he tienneet potilasasiamiestä? Miksei tätä potilasasiamiestä esitellä heti sairaalaan tullessa potilaalle, jos jotain oikeuksien rikkomista vaikka tapahtuisi? Eihän potilas edes voi tietää, että hänellä on mitään oikeuksia ellei niitä hänelle heti alkuun kerrota, niin kuin en minäkään tiennyt.
Ensinnäkin potilaalla on oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja hyvään kohteluun. Jokaisella on oikeus terveydentilansa vaatimaan hoitoon, joka on laadultaan hyvää. Potilasta on kohdeltava siten, että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan eikä ihmisarvoa loukata. Potilaan äidinkieli, kulttuuri ja yksilölliset tarpeet on otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon. Palveluita on annettava siten, ettei ihmistä aseteta eri asemaan esimerkiksi iän, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Hoitopäätöksiin saatat vaikuttaa ainoastaan lääketieteelliset syyt. Palvelut ja hoidot on oltava saatavilla riippumatta millä paikkakunnalla potilas asuu.
Potilaalla on oikeus päästä kiireelliseen hoitoon nopeasti, jos terveydentila sitä vaatii. Esimerkiksi terveyskeskukseen on saatava arkipäivinä virka-aikaan puhelinyhteys välittömästi. Hoitoon pääsyn kiireellisyyden voi arvioida jo puhelimessa, mutta vastaanottoaika on saatava kolmessa arkipäivässä, jos terveydentila sitä vaatii. Potilaalle on ilmoitettava vastaanottoaika, ajan muuttuessa on heti ilmoitettava syy ja uusi vastaanottoaika. Mikäli sairaala ei pysty hoitamaan potilasta määräajassa (aikuisilla korkeintaan puolen vuoden jonotus, lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyen jonotusaika on korkeintaan kolme kuukautta), on sairaalan järjestettävä hoitopaikka toisesta sairaalasta tai yksityiseltä eikä se saa aiheuttaa potilaalle lisäkuluja.
Potilaalla on oikeus saada itseensä liittyviä tietoja. Hoitavan tahon on oma-aloitteisesti selvitettävä potilaalle hänen terveydentilansa. Potilaalle on kerrottava kaikista hoitoon liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä hoidosta päätettäessä. Potilaalle ei kuitenkaan saa antaa tietoja, joita hän ei halua. Tiedot on annettava niin, että potilas ymmärtää niiden sisällön, tarvittaessa huolehdittava tulkkauksesta.
Potilaalla on itsemääräämisoikeus. Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja hänen tahtoaan on kunnioitettava. Potilaalla ei kuitenkaan ole oikeutta saada mitä tahansa hoitoa hän haluaa. Jos potilas ja lääkäri eivät tule yhteisymmärrykseen keskenään, hoidosta päättää viimekädessä lääkäri lääketieteellisten syiden perusteella.
Lisäksi potilaalla on oikeus valittaa. Hoitoon tyytymätön voi tehdä muistutuksen hoitolaitokselle, jossa auttaa tarvittaessa potilasasiamies, joka on löydyttävä jokaisesta sairaalasta. Potilasasiamies myös antaa tietoja potilaan oikeuksista ja auttaa muistutuksen lisäksi kantelun tai korvaushakemuksen teossa.
Ennen kuin sain nämä oikeudet käsieni ulottuville, en tiennyt esimerkiksi potilasasiamiehestä hölkäsen pöläystä tai sitä, että terveyskeskukseen on saatava aika kolmen päivän sisällä. Esimerkiksi Tesoman terveyskeskuksesta saa ajan kyseiselle viikolle vain, jos soittaa maanantaina heti linjojen auettua. Hyvällä tuurilla vielä tiistaina voi saada ajan, mutta yritäpä soittaa keskiviikkona, et saa aikaa ollenkaan, pitäisi mennä sairaana moneksi tunniksi istumaan terveyskeskuksen aulaan odottamaan pääsyä hoitajalle eikä lääkärille pääsy ole ollenkaan varmaa. Kuka haluaa sairaana istua jossain aulassa kovalla penkillä ties kuinka monta tuntia? Kysyn vain. Ja soittaessakin saa odottaa parikymmentä minuuttia, että vastataan.
Entäs tämä potilasasiamies? Miksei hän ole tullut ikinä kertomaan minulle oikeuksistani ja miksen ole tiennyt tällaisen henkilön olemassa olosta? Sairaalassa ollessani olen kyllä saanut oikein asiallista hoitoa, joka ei ole poikennut näistä säännöistä, mutta olisi silti ollut ihan kiva tietää, että minullakin oli jotain oikeuksia. Entäs he, joille on tehty näiden sääntöjen vastaisesti? Ovatko he tienneet potilasasiamiestä? Miksei tätä potilasasiamiestä esitellä heti sairaalaan tullessa potilaalle, jos jotain oikeuksien rikkomista vaikka tapahtuisi? Eihän potilas edes voi tietää, että hänellä on mitään oikeuksia ellei niitä hänelle heti alkuun kerrota, niin kuin en minäkään tiennyt.
perjantai 15. huhtikuuta 2011
Pakkohoito lakkautettava
Törmäsin tässä adressiin, jossa vaaditaan pakkohoidon lakkauttamista sillä perusteella, että se on kansalaisoikeuksien riistoa ilman, että kyseinen henkilö on rikkonut lakia. Adressi vaatii jokaisen kansalaisoikeuksien takaamiseksi pakkohoidon kieltämistä perustuslailla.
"Psykiatrinen pakkohoito tarkoittaa ihmisen kansalaisoikeuksien riistoa ilman, että sen kohteeksi joutuneen henkilön on tarvinnut rikkoa mitään lakia. Psykiatrinen pakkohoitopäätös tehdään näennäistieteellisten psykiatristen diagnoosien nojalla. Näin psykiatria laittaa osan ihmisistä oikeudettomaan kastiin, koska heihin voidaan mielenterveydellisten diagnoosien nojalla soveltaa psykiatrisia pakkokeinoja.
Mielenterveyslaissa olevien pakkohoidon kriteerien mukaan psykiatriseen pakkohoitoon suljettavan ei edes välttämättä tarvitse olla "vaarallinen", vaan pelkkä uhka "mielisairauden pahenemisesta" riittää.
Psykiatria loukkaa pakkohoitopotilaiden ruumiillista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta syöttämällä heille pakolla psyykelääkkeitä. Psykiatriassa voidaan pakkohoitopotilaita kiduttaa sitomalla kiinni pitkiksi ajoiksi.
Rikosasioiden syyntakeettomuusmenettely on poistettava täyden syyntakeettomuuden osalta, ja kaikki ihmiset on tuomittava lain edessä yhtäläisesti."
Adressin alkuunpanijan mielestä pakkohoitopäätös siis tehdään näennäintieteellisten diagnoosien perusteella. Mielenkiintoista. Ainakin minun elämänlaatuani tämä näennäistieteellinen diagnoosi on parantanut huimasti sen mukaisen lääkityksen, terapian ja kuntoutuksen myötä. Minun kohdallani vasta pakkohoito näytti minulle tilanteen vakavuuden ja sen, että olin oikeasti vaaraksi itselleni.
Jospa valaisisin vähän tätä pakkohoitoasiaa.
Ensinnäkään pelkkä epäily ei riitä perusteeksi pakkohoitomääräykselle. Täysi-ikäinen voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon vain, jos kaikki seuraavat kolme kohtaa täyttyvät:
Tässä pakkohoito pähkinänkuoressa. Mitä adressin sisältöön vielä tulee, lepositeet ovat psykiatrisessa sairaalahoidossa äärimmäinen toimenpide silloin, kun potilas on selvästi vaaraksi itselleen tai muille eikä yrityksistä huolimatta rauhoitu.
Joillekin pakkohoito on ainoa keino saada apua, niin se oli minullekin. Kerran viikossa puhumassa käyminen ei todellakaan riittänyt, lääkitys ei ollut sopiva, en ollut halukas yhteistyöhön hoitajani kanssa ja halusin vain kuolla. Joillekin taas pakkohoito olisi ainoa keino saada apua, mutta hoitoon ei päästä (esim.). Joissain tapauksissa hoitoa tarvitseva täysi-ikäinen ei suistu edes tutkimuksiin, joissa mielensairaus voitaisiin todeta, vaikka henkilö on itselleen ja muille vaaraksi.
Pakkohoitoa ei missään nimessä saa kieltää, päinvastoin tarkkailujaksolle pääsyä olisi helpotettava ja omaisia kuunneltava.
"Psykiatrinen pakkohoito tarkoittaa ihmisen kansalaisoikeuksien riistoa ilman, että sen kohteeksi joutuneen henkilön on tarvinnut rikkoa mitään lakia. Psykiatrinen pakkohoitopäätös tehdään näennäistieteellisten psykiatristen diagnoosien nojalla. Näin psykiatria laittaa osan ihmisistä oikeudettomaan kastiin, koska heihin voidaan mielenterveydellisten diagnoosien nojalla soveltaa psykiatrisia pakkokeinoja.
Mielenterveyslaissa olevien pakkohoidon kriteerien mukaan psykiatriseen pakkohoitoon suljettavan ei edes välttämättä tarvitse olla "vaarallinen", vaan pelkkä uhka "mielisairauden pahenemisesta" riittää.
Psykiatria loukkaa pakkohoitopotilaiden ruumiillista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta syöttämällä heille pakolla psyykelääkkeitä. Psykiatriassa voidaan pakkohoitopotilaita kiduttaa sitomalla kiinni pitkiksi ajoiksi.
Rikosasioiden syyntakeettomuusmenettely on poistettava täyden syyntakeettomuuden osalta, ja kaikki ihmiset on tuomittava lain edessä yhtäläisesti."
Adressin alkuunpanijan mielestä pakkohoitopäätös siis tehdään näennäintieteellisten diagnoosien perusteella. Mielenkiintoista. Ainakin minun elämänlaatuani tämä näennäistieteellinen diagnoosi on parantanut huimasti sen mukaisen lääkityksen, terapian ja kuntoutuksen myötä. Minun kohdallani vasta pakkohoito näytti minulle tilanteen vakavuuden ja sen, että olin oikeasti vaaraksi itselleni.
Jospa valaisisin vähän tätä pakkohoitoasiaa.
Ensinnäkään pelkkä epäily ei riitä perusteeksi pakkohoitomääräykselle. Täysi-ikäinen voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon vain, jos kaikki seuraavat kolme kohtaa täyttyvät:
- henkilön todetaan olevan mielisairas
- henkilö on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen joko pahentaisi olennaisesti tämän sairautta ja / tai vaarantaisi itse potilaan tai muiden terveyttä ja turvallisuutta
- muut mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä tai eivät sovellu käytettäviksi
Tässä pakkohoito pähkinänkuoressa. Mitä adressin sisältöön vielä tulee, lepositeet ovat psykiatrisessa sairaalahoidossa äärimmäinen toimenpide silloin, kun potilas on selvästi vaaraksi itselleen tai muille eikä yrityksistä huolimatta rauhoitu.
Joillekin pakkohoito on ainoa keino saada apua, niin se oli minullekin. Kerran viikossa puhumassa käyminen ei todellakaan riittänyt, lääkitys ei ollut sopiva, en ollut halukas yhteistyöhön hoitajani kanssa ja halusin vain kuolla. Joillekin taas pakkohoito olisi ainoa keino saada apua, mutta hoitoon ei päästä (esim.). Joissain tapauksissa hoitoa tarvitseva täysi-ikäinen ei suistu edes tutkimuksiin, joissa mielensairaus voitaisiin todeta, vaikka henkilö on itselleen ja muille vaaraksi.
Pakkohoitoa ei missään nimessä saa kieltää, päinvastoin tarkkailujaksolle pääsyä olisi helpotettava ja omaisia kuunneltava.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu
Setan keskustelufoorumilla oli taannoin puhetta mielenterveyskuntoutujan omaisista, heille tarjottavasta informaatiosta ja tuesta. Omaisille suunnattua materiaalia on vähän, mutta sitä kuitenkin on. Kävin tänään mielenterveystoimistolla ja siinä odotellessa nappasin mukaani pari omaisille tarkoitettua lehtistä. Lehtisiä nyt tutkiessani huomaan kaikkien neljän esitteen olevan saman tahon julkaisemia: Omaiset mielenterveystyön tukena
Tutkiessani yhdistyksen sivustoja löydän paljon erilaisia omaisille suunnattuja vertaistukiryhmiä ja pari käynnissä olevaa projektia. Vertaistukea on siis saatavilla ja tarjonta on melko runsasta. On erilaisia kahvilaryhmiä, joissa keskustellaan omista kokemuksistaan ja tunteistaan kahvikupillisen (ehkä myös santsikupillisen) ääressä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Yhdistyksellä on vertaistukiryhmä myös vankien omaisille sekä erikseen ryhmät naisille ja miehille, jos sekaryhmässä on vaikea puhua tunteistaan ja ehkä itkeäkin. Löytyy myös senioriryhmä ikääntyville omaisille, nuorten aikuisten ryhmä 18-25-vuotiaille, vanhempainryhmä isille ja äideille. Tarjontaa on siis monipuolisesti moniin erilaisiin tarpeisiin.
Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä on toinen yhdistyksen käynnissä olevista projekteista. Projektin avulla tuodaan esille omaisten asema, avun ja tuen tarpeet sekä ennaltaehkäisevän työn merkitys mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Projektin päätavoitteena on varhaistuen mallin kehittäminen. Mielestäni tämä on aivan kamalan tärkeää, ajatelkaa nyt millaisissa tunnontuskissa ja itsesyytöksissä lähimmät omaiset elämät! Vanhemmat saattavat ajatella epäonnistuneensa täysin vanhemmuudessaan, puoliso saattaa ajatella, ettei ehkä ole huomioinut tai rakastanut toista tarpeeksi, lapset saattavat ajatella, etteivät ole olleet tarpeeksi kilttejä tai että ehkä asiat olisivat toisin, jos en olisi koskaan syntynytkään. Tuollaisissa ajatuksissa eläminen voi helposti johtaa syväänkin masennukseen. Kun minä masennuin, minun äitini syytti asiasta itseään, sillä meidän perheessä ei vain ole tapana kertoa, että rakastamme. Kun olin pieni, en antanut kenenkään halata itseäni ja äitini on miettinyt voisiko masennukseni juontua siitä, olisiko pitänyt puoliväkisin opettaa halaamaan?
Toinen käynnissä oleva projekti on Koto-hanke, kotiin tukea ikääntyvälle omaiselle. Mielestäni olisi hirveää vanhana naisena maata vuoteella, rollaattori sängyn vieressä ja kehitellä ja paisuttaa päässäni mielikuvia siitä, mitä esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivälle lapselleni voisi tapahtua ja kärsiä kamalista itsesyytöksistä ja miettiä mitä olisin aikanaan voinut tehdä toisin ja olisiko se muuttanut mitään? Tämän projektin myötä kuvio ei olisikaan edellä mainittu vaan joku tulisi huonokuntoisen vanhan naisen kotiin ja saisin hänen kanssaan keskustella kaikessa rauhassa omista tunteistani ja ajatuksistani, saisin ehkä kuulla hänen tarinansa, joka olisi samankaltainen kuin minun ja tuntisin, etten ole yksin huolieni kanssa.
Tällaista tarjontaa Pirkanmaalla, mutta löytyykö samankaltaista tarjontaa tai ylipäätään mitään tukea omaisille muualla Suomessa? Toimin taas Rouva Etsivänä ja tulosta tuli. Löysin linkin Mielenterveyden keskusliiton sivuille ja sieltä taas linkin kautta eteenpäin, jolloin huomasin, että tämä Tampereen omaisten vertaistukityö onkin vain yksi jäsenjärjestö koko Suomen laajuisessa Omaiset mielenterveystyön tukena -projektissa. Tuota linkin takaa löytyvää karttaa katsellessa tuli mieleeni, että Pohjois-Suomessa pitäisi kyllä ehdottomasti olla enemmän toimintaa, sillä nuo punaiset pallukathan loppuvat jo Oulun korkeudelle.
Minusta omaisten tukeminen on erittäin tärkeää, ajatelkaa nyt mitä tapahtuisi, jos mielenterveyskuntoutujan tukipilari, lähiomainen masentuisi kaikesta siitä itsesyytöksestä ja jossittelusta. On hienoa, että tällaista toimintaa on ympäri Suomea, olin erittäin iloisesti yllättynyt tarjonnan määrästä!
Loppuun voisin vielä "mietityttääkö läheisesi mielenterveys" -nimisestä lehtisestä kirjoittaa muutamia ohjeita omaisille, joita läheisen mielenterveys mietityttää.
Milloin pitää huolestua ja hakea apua?
Jos läheiselläsi on seuraavanlaisia oireita pidemmän aikaa, on tärkeää hakea apua:
Jos sinusta tuntuu siltä, että läheisesi kieltää oireensa, on tärkeää keskustella asiasta:
Kuinka tuet läheistäsi uupumatta itse?
Tutkiessani yhdistyksen sivustoja löydän paljon erilaisia omaisille suunnattuja vertaistukiryhmiä ja pari käynnissä olevaa projektia. Vertaistukea on siis saatavilla ja tarjonta on melko runsasta. On erilaisia kahvilaryhmiä, joissa keskustellaan omista kokemuksistaan ja tunteistaan kahvikupillisen (ehkä myös santsikupillisen) ääressä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Yhdistyksellä on vertaistukiryhmä myös vankien omaisille sekä erikseen ryhmät naisille ja miehille, jos sekaryhmässä on vaikea puhua tunteistaan ja ehkä itkeäkin. Löytyy myös senioriryhmä ikääntyville omaisille, nuorten aikuisten ryhmä 18-25-vuotiaille, vanhempainryhmä isille ja äideille. Tarjontaa on siis monipuolisesti moniin erilaisiin tarpeisiin.
Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä on toinen yhdistyksen käynnissä olevista projekteista. Projektin avulla tuodaan esille omaisten asema, avun ja tuen tarpeet sekä ennaltaehkäisevän työn merkitys mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Projektin päätavoitteena on varhaistuen mallin kehittäminen. Mielestäni tämä on aivan kamalan tärkeää, ajatelkaa nyt millaisissa tunnontuskissa ja itsesyytöksissä lähimmät omaiset elämät! Vanhemmat saattavat ajatella epäonnistuneensa täysin vanhemmuudessaan, puoliso saattaa ajatella, ettei ehkä ole huomioinut tai rakastanut toista tarpeeksi, lapset saattavat ajatella, etteivät ole olleet tarpeeksi kilttejä tai että ehkä asiat olisivat toisin, jos en olisi koskaan syntynytkään. Tuollaisissa ajatuksissa eläminen voi helposti johtaa syväänkin masennukseen. Kun minä masennuin, minun äitini syytti asiasta itseään, sillä meidän perheessä ei vain ole tapana kertoa, että rakastamme. Kun olin pieni, en antanut kenenkään halata itseäni ja äitini on miettinyt voisiko masennukseni juontua siitä, olisiko pitänyt puoliväkisin opettaa halaamaan?
Toinen käynnissä oleva projekti on Koto-hanke, kotiin tukea ikääntyvälle omaiselle. Mielestäni olisi hirveää vanhana naisena maata vuoteella, rollaattori sängyn vieressä ja kehitellä ja paisuttaa päässäni mielikuvia siitä, mitä esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivälle lapselleni voisi tapahtua ja kärsiä kamalista itsesyytöksistä ja miettiä mitä olisin aikanaan voinut tehdä toisin ja olisiko se muuttanut mitään? Tämän projektin myötä kuvio ei olisikaan edellä mainittu vaan joku tulisi huonokuntoisen vanhan naisen kotiin ja saisin hänen kanssaan keskustella kaikessa rauhassa omista tunteistani ja ajatuksistani, saisin ehkä kuulla hänen tarinansa, joka olisi samankaltainen kuin minun ja tuntisin, etten ole yksin huolieni kanssa.
Tällaista tarjontaa Pirkanmaalla, mutta löytyykö samankaltaista tarjontaa tai ylipäätään mitään tukea omaisille muualla Suomessa? Toimin taas Rouva Etsivänä ja tulosta tuli. Löysin linkin Mielenterveyden keskusliiton sivuille ja sieltä taas linkin kautta eteenpäin, jolloin huomasin, että tämä Tampereen omaisten vertaistukityö onkin vain yksi jäsenjärjestö koko Suomen laajuisessa Omaiset mielenterveystyön tukena -projektissa. Tuota linkin takaa löytyvää karttaa katsellessa tuli mieleeni, että Pohjois-Suomessa pitäisi kyllä ehdottomasti olla enemmän toimintaa, sillä nuo punaiset pallukathan loppuvat jo Oulun korkeudelle.
Minusta omaisten tukeminen on erittäin tärkeää, ajatelkaa nyt mitä tapahtuisi, jos mielenterveyskuntoutujan tukipilari, lähiomainen masentuisi kaikesta siitä itsesyytöksestä ja jossittelusta. On hienoa, että tällaista toimintaa on ympäri Suomea, olin erittäin iloisesti yllättynyt tarjonnan määrästä!
Loppuun voisin vielä "mietityttääkö läheisesi mielenterveys" -nimisestä lehtisestä kirjoittaa muutamia ohjeita omaisille, joita läheisen mielenterveys mietityttää.
Milloin pitää huolestua ja hakea apua?
Jos läheiselläsi on seuraavanlaisia oireita pidemmän aikaa, on tärkeää hakea apua:
- selittämätön ahdistus-, pelko- ja kiihtymystilat
- puhumattomuus ja eristäytyminen
- puheet itsemurhasta
- kyvyttömyys keskittyä esimerkiksi lehtien lukemiseen tai television katseluun
- käyttäytymisen muuttuminen ilman syytä
- arkisten askareiden sujumattomuus, toimintakyvyn lasku
- univaikeudet, unettomuus, yliväsymys
- ruokahaluttomuus tai liikasyöminen
- ylösalainen vuorokausirytmi
- lisääntynyt päihteiden käyttö
Jos sinusta tuntuu siltä, että läheisesi kieltää oireensa, on tärkeää keskustella asiasta:
- osoita huoli, älä syyttele
- käytä minä-viestejä: "minä olen tosi huolissani..."
- hae apua - älä arkaile ottaa yhteyttä lääkäriin
- älä syyllistä itseäsi, psyykkiset sairaudet ovat hoidettavissa samoin kuin muutkin sairaudet
- hae tietoa ja tukea alueesi omaisyhdistykseltä
- hae tukea muilta perheenjäseniltä ja läheisiltä
Kuinka tuet läheistäsi uupumatta itse?
- hanki tietoa
- puhu ystäville
- pidä huolta omista rajoistasi
- harrasta itsellesi tärkeitä asioita
- huolehdi terveydestäsi
- vapauta itsesi turhasta syyllisyydestä
- opettele myönteinen ajattelutapa
- tarvittaessa hae itsellesi apua (omaisten vertaistuki)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)