Voiko Jumala erehtyä?

Tässä ehkä kuukausi takaperin olin Lahdessa menossa kotoa keskustaan ja odottelin pysäkillä bussia tupakkia poltellen, kun äkkiä edessäni seisoi sukupuuton partaalla oleva mummo. "Maistuukos se tupakka?" mummo kysyi ja vastasin, ettei se oikein maistu. Tästähän mummo sai sitten bensaa liekkeihin ja jatkoi: "No, miksi sinä sitten poltat sitä?" "Poltan, koska en monista yrityksistä huolimatta ole pystynyt lopettamaan." "Miksi sitten ylipäätään aloitit?" Tähän en ehtinyt mitään vastata ennen kuin mummo jo jatkoi: "Toi sun lävistys on muuten tosi pahassa paikassa. Me vanhemmat ihmiset kutsumme tuota aluetta Kuoleman kolmioksi, sillä siltä alueelta on suorat imutiet aivoihin. Toi on kyllä siis todella vaarallinen tuo lävistys, sun pitää heti ottaa se pois!" Teki mieleni sanoa, että kyllä! Siis apua, minähän voin hetkenä minä hyvänsä imaista Medusani nenään, vaikka se kuinka on ylähuulessa kiinni! Mummo jatkoi paasaamistaan: "Ja tuohan on siis kaiken lisäksi myös todella ruma! Jumala on kuules luonut ihmisen juuri sellaiseksi, kuin se on eikä sitä ole suotavaa mennä muokkaamaan ja koristelemaan (liiba-laaba-lallallaa...)" Olisin halunnut kysyä mummolta, miksi hänellä sitten on korvanlehdissään lävistykset ja eikös Jumala ole luonut ihmisen ja sitä jos menee muokkaamaan ja koristelemaan voi joutua Helvettiin, mutta tyydyin vain toivottamaan hänelle hyvää päivänjatkoa.

Tästä tapauksesta pääsemmekin hyvin aiheeseen, josta alunperin halusin kirjoittaa: transsukupuolisuus. Jos Jumala on luonut ihmisen tällaiseksi, onko sitä sopivaa mennä muokkaamaan? Oletetaan, että Jumala luo sinut naiseksi (tai ihan vain synnyt naisen ruumiseen), mutta tunnet syvällä sisälläsi olevasi mies. Miltä sinusta tällaisessa tilanteessa tuntuu? Tunnetko riittämättömyyttä, epävarmuutta, epätoivoa? Vai kohautatko vain olkapäitäsi ja toteat: Jumala loi minut tällaiseksi, siispä minä olen tällainen. Toinen askel: Mitä teet tällaisessa tilanteessa? Hakeudutko hoitoon eheyttääksesi itseäsi naisena vai korjauttaaksesi itsesi fyysisesti mieheksi? Molemmat tiet ovat varmasti vaikeita ja kivisiä, mutta kumpi on oikea ratkaisu?

Jos Jumala on luonut meidät kaikessa erehtymättömyydessään, miksi osa meistä syntyy ilman toista kättä ja toisella on syntyessään käsiä kolme? Miksi toiset syntyvät huumeriippuvaisina ja toiset pahasti autisteina? Miksi osa syntyy siamilaisina kaksosina ja toisilla on sydämessä reikä? Jos vastaus on, että Jumala on päättänyt näin, miksi tällaisia "syntymävikoja" korjataan ja hoidetaan? Miksei heitä vain jätetä oman onnensa nojaan, jos tämä on kerran Jumalan tahto? Ja jos esimerkiksi siamilaiset kaksoset on oikeutettua leikkauksella erottaa toisistaan, miksi olisi vähemmän hyväksyttävää leikkauksella auttaa ihmistä, joka sisällään tuntee olevansa mies, mutta onkin fyysisesti nainen?

Jos ajatellaan, että Jumala todella olisi olemassa, eikö voitaisi ajatella, että Jumala on erehtyväinen, kun luo tällaisia normista poikkeavia yksilöitä? Pakkohan Jumalalla on olla aikamoinen kiire, kun päivässä syntyy reilu 200 000 uutta ihmistä ja kaikkea muutakin pitäisi samaan aikaan puuhailla. Ja jos Kristilliseen taiteeseen on uskomista, Jumalallakin on vain kaksi kättä, jolla niitä hommia hoidetaan. Pakkohan tuollaisella kiireellä tehdessä on sattua pari virhettä aina silloin tällöin. Vai onko Jumalalla noissa luomispuuhissa - ja mitä kaikkea sen Jumalan toimenkuvaan oikein kuuluukaan - jotain apulaisia. Vähän niinkuin tehdastyöläisiä: yksi hoitaa kaikille uusille ihmisille kädet, toinen hoitaa pään, kolmas silmät ja niin edelleen. Jumala sitten kaikessa ylemmyydessään hoitaa vain mielen valmiiseen ruumiiseen.

Transsukupuolisuudessahan siis on kyse jatkuvasta kokemuksesta, että on väärässä ruumiissa. Siis ruumiissa, joka on toista sukupuolta kuin mitä ihminen sen sisässä on. Transsukupuolisuuteen liittyy usein ristiinpukeutuminen eli siis pukeutuu vastakkaisen fyysisen sukupuolen vaatteisiin helpottaakseen oloaan. Mutta pelkkä ristiinpukeutuminen harvoin riittää. Joissain tapauksissa riittää diagnoosi, toisissa tapauksissa tarvitaan lisäksi hormonihoidot ja joissain tapauksissa tarvitaan hela hoito, eli siis diagnoosi, hormonit ja leikkaukset.

Tämä aihe - tai oikeammin se, ettei tätä aihetta ymmärretä - kiinnostaa minua siksi, että puolisoni on trans. Hän on fyysisesti nainen, mutta henkisesti mies. Hänellä on liuta psyykkisiä diagnooseja eikä niitä olla saatu hoidettua, sillä uskomme molemmat niiden olevan vain transsukupuolisuuden oireita. Tarkoittaen sitä, että hän kärsii naisen ruumiissa olemisesta siinä määrin, että hänellä on vaikea masennus, psykoosialttiutta ynnä muuta. Uskomme saavamme apua transpolilta, joita on Suomessa vain kaksi: Helsingissä ja Tampereella. Lähetteen polille saimme puolisoni hoitavalta taholta psykpolilta. Nyt on meneillään puolen vuoden jonotusaika tutkimuksiin, jossa perusteellisesti tutkitaan onko puolisoni oikeasti trans vai johtuuko väärän sukupuolen kokemus jostain muusta.

Lähipiirimme on ottanut meidät ymmärtäen vastaan. Mutta ulkopuolisista harva varmaankaan ymmärtää. Moni vetoaa kaikkivaltiaan Jumalan erehtymättömyyteen sivuuttaen asian pääkohdan: ihminen kärsii. Toisilla taas on erilainen näkökulma, joka ei ole yhtään edellistä parempi: FRIIKKI! Miksi se sitten on niin friikkiä? Kerran näin kädettömän miehen, joka oli kysymässä naiselta neuvoa ja nainen alkoi huutaa täyttä huutoa kuin olisi joutunut keskelle kauhuelokuvaa tai painajaista. Mikä siinä on niin helvetin pelottavaa, jos minä olen erilainen kuin sinä? Mietinpähän vain.

Suvaitsemattomuudesta, ymmärtämättömyydestä

Presidentinvaalit ovat ovella ja tuntuu, ettei kukaan puhu muusta kuin ehdokkaista ja siitä, kuka voittaa. Odottelin eilen ystävääni työkkärin aulassa ja kuuntelin nuoren miehen puhuvan puhelimeen. "Et kai sentään sitä hinttaria aijo äänestää?" oli ensimmäinen mitä kuulin. Hän päivitteli juttukaverilleen, kuinka muuttaisi pois Suomesta, jos Haavisto valitaan presidentiksi eikä enää ikinä kehtaisi sanoa olevansa suomalainen, kun on hinttipresidentti. Ja hänen mielestään on kuulemma hyvä, että Suomessa on niin paljon rasisteja, että Haaviston voitto on epätodennäköistä. Hän itse aikoo äänestää Timo Soinia, sillä hän oli eduskuntavaalien ääniharava. Aloin siinä sitten miettiä, ovatko vaalit olevinaan jokin Veikkauksen uusi peli, että saa jonkin palkinnon, jos veikkaa oikein, kuka voittaa vaalit? Joka tapauksessa tämä tapaus pisti ärsyttämään oikein todenteolla.

Ensinnäkin: mitä sitten, jos Suomeen vaikka tulisikin presidentiksi seksuaalivähemmistön edustaja. Olihan Mannerheimkin bi-seksuaali. Ja onhan Yhdysvalloissakin tällä hetkellä maan ensimmäinen musta presidentti. Ja olihan Tarja Halonenkin Suomen ensimmäinen naispresidentti. Jonkun on oltava ensimmäinen. Kaikki eivät siitä tykkää, mutta eihän kaikki tykkää kaikesta. Toiset tykkää seksistä, mutta on myös aseksuaaleja. Toiset tykkää elää, mutta tapahtuuhan niitä itsemurhiakin. Ja niin edelleen. Mietin vain, miksi kaikki tuntuvat halveksuvan ja oikein pelkäävän homomiehiä, mutta lesbot taas on okei, koska lesboporno on kuumaa katsottavaa ja kimppakiva voisi olla kivaa. Herätkää nyt oikeasti hei! Ihmisiähän me kaikki vain olemme.

Toinen asia, joka tuli suvaitsemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä mieleeni on, kun olin loppuvuodesta laivalla. Juttelin sitten tupakkakopissa kahden sangen mukavalta vaikuttavan nuorukaisen kanssa ja sitten tulee kysymys, joka kysytään jostain käsittämättömästä syystä aina, kun tapaa uuden ihmisen: mitä sä teet, ootko töissä vai opiskeletko? Vastasin siihen sitten aivan tavanomaisesti, että olen kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä toistuvan psykoottisen masennuksen takia. Olen tottunut siihen, että minut otetaan joko yllättyneenä tai hyvin vastaan, mutta he olivat suorastaan häkeltyneitä (huonolla tavalla) ja näin kuinka silkka uteliaisuus muuttui äkisti inhoksi. Heidän silmissään en ollut muuta kuin yhteiskunnan loinen, joka syö kunniallisten kansalaisten maksamia verorahoja. Yritin painottaa sitä, että olen hyvää vauhtia kuntoutumassa ja eläkkeeni on määräaikainen enkä ole suinkaan luistanut velvollisuuksistani suoraan eläkkeelle heti peruskoulun jälkeen jäädäkseni sinne loppuiäkseni.

Olen pitkään miettinyt miksi kaikki tuntuvat ajattelevan masennuksen olevan vain ohimenevää alakuloisuutta tai perisuomalaista melankoliaa. Masennus on pahimmillaan kuolemaan johtava tauti, ei mikään yksi huono päivä. Minua suorastaan suututtaa ihmisten ymmärtämättömyys. Luulevatko ihmiset oikeasti, että en haluaisi opiskella tai tehdä töitä, luulevatko he, että minä ihan omasta tahdostani aloin yhteiskunnan verovaroja syöväksi loiseksi, muiden elätettäväksi? Eivätkö he oikeasti ymmärrä, että tämä on oikea sairaus, ihan siinä missä murtuma tai skitsofreniakin ja minä tarvitsen lääkkeet, hoidot, terapiat ym. Mistä minulla siinä tilanteessa on aikaa opiskelulle tai työlle, kun päähän ei mahdu pahimmillaan muuta kuin haluankuollahaluankuollahaluankuolla ? Ihmisiä valistetaan tässä asiassa aivan liian vähän. Tuollaiset ennakkoluulot ja sen mukanaan tuoma halveksunta syövät haurasta mieltä.

Että mietin vain.

Kaappipohdintoja ja suvaitsemattomuutta

Tänään tuli puheeksi erään kaverini kanssa sellainen asia kuin kaappi. Minulta ei ole montaa kertaa aiemmin kysytty kuinka tulin kaapista ulos. Mietittyäni hetken tajusin itsekin ensimmäistä kertaa, etten minä koskaan ole oikeastaan tullut kaapista ulos, sillä - vaikka lesbouteni selkisi minulle vasta lukiossa - en ole koskaan ollut kaapissa. Ja vaikka kerroin vanhemmilleni suuntautumisestani vasta kaksi vuotta sitten, en ole koskaan tuntenut olleeni kaapissa. Olen vain ollut. Ja kun vanhempani saivat tietää, silloinkin minä vain olin. Kaikki läheiseni tietävät, että olen lesbo, kaikille olen sen kertonut, mutten siltikään koe tulleeni ulos kaapista. Minulla ei koskaan ole ollut kaappia, jossa olla.

Luin Ulos kaapista -kirjan sen ilmestyttyä ja omistankin sen. Kirjan kirjoittajien tarinat olivat hyvin liikuttavia ja koskettavia ja muistan jännittäneeni silloin vanhemmilleni kaapista tuloa, mutten koskaan pelännyt esim. hylätyksi tulemista. Lopulta, kun annoin vanhempieni tietää suuntautumisestani - toisin sanoen "kerroin" heille - se kävi hyvin luontevasti ja helposti. Olimme Jennyn kanssa juuri alkaneet seurustella ja eräänä torstaina laitoin äidilleni tekstiviestin, jossa luki vain "saanko tuoda tyttöystäväni kotiin näytille?" ja vastaukseksi sain "tietysti!" Perjantaina matkustimme Jennyn kanssa Tampereelta Mäntsälään ja kaikki sujui loistavasti, kukaan ei mulkoillut tai sanonut pahaa sanaa vaan kaikki käyttäytyivät erittäin asiallisesti, aivan kuin olisin tuonut poikaystävän kotiin. Siinä ei ollut kerrassaan mitään ihmeellistä.

Puhuimme kaverini kanssa kaapista tulon ohessa suvaitsemattomuudesta. Puhuimme siitä, kuinka niin monet miehet ovat sillä kannalla, että homot on maailman ällöttävin asia ja kaikki homot pitäisi tappaa, mutta lesbot on kiihottavia. Surullisen suuri osa heteromiehistä tuntuu olevan sitä mieltä, että kaikki homot käyvät heti päälle ja raiskaavat, kun samalla haaveillaan kuumasta kimppakivasta lesboparin kanssa. Liian usein seksuaalivähemmistöt yhdistetään pelkkään seksiin eikä ajatella, että hekin ovat ihmisiä, joilla on tunteet ihan siinä missä heteroillakin. 

Tiedän ihmisen, joka on sanonut, että jos hänen paras ystävänsä tulisi sanomaan hänelle olevansa homo, hän ei olisi enää missään tekemisissä tämän ihmisen kanssa, vaikka olisi ollut kuinka läheinen. Miten seksuaalinen suuntautuminen muka tekee ihmisestä yhtäkkiä vastenmielisen? Ihmisiähän me kaikki vain olemme, persoonia, yksilöitä. 

Tatuointi on aina rikollisen merkki

Facebookin kautta törmäsin tänään - yllätys, yllätys - Suomi24:n keskusteluun otsikolla Tatuointi on aina Rikollisen merkki! , joka oli niin makoisa keskustelu (se, mitä siitä jaksoin lukea), että halusin tarttua siihen.

"Turha edes väittää vastaan. vain moraalisesti alas vajonneet otattavat
ihollensa tatuoinnin.
Terveydenhuoltoallallakin näkee näitä alasvajonneita rappiolla olevia
narkkari / alkoholisteja jotka vanhustenhuollossakin vaikka lapioivat kuulema ****** kunhan siitä jotain maksetaan. Vanhuksista viis, he eivät ole heille ihmisiä vaan vain pakollisia siivouskohteita!
Ja jotta työn jaksais hoitaa niin vetävät nurkantakana Jägermeiserit nassuun...hupia koko homma?
HIV:in ja Hepatiitin kantajat ei vanhempiini koske!"-Nimim. Paksu Terhi

Tällaisella kommentilla siis koko keskustelu on avattu. Haluaisin huomauttaa tälle Paksulle Terhille, ettei tatuointeja (tai lävistyksiä) edes tehdä henkilöille, joilla on veren kautta tarttuva tauti kuten esimerkiksi HIV. Ja kysyisin vaan, että millä perusteella kaikki tatuoidut ovat narkkareita / alkoholisteja? Tai toisaalta: onko kaikilla narkkareilla ja alkoholisteilla tatuointi tai useampi? Haluaisin jotain uskottavia perusteita tälle väittämälle. Itselläni sattuu olemaan kahta tatuointia ihollaan kantava pikkusisko, joka on töissä paikkakunnan X terveyskeskuksessa vanhuspuolella. Siksi tämä kommentti niin kovasti minua naurattaakin! Kivasti sisko siellä työaikana vetää Jekkupaukut kahvin sijasta tauolla ja kaikkea. Tästä siirrymmekin sormet syyhyten keskustelun toiseen kommenttiin, joka kuuluu näin:

"Aivan, valitettavasti terveydenhuoltoalallakin näkee näitä lävistettyjä merkattuja huoria jotka kantavat mukanansa kuppaa herppestä ja Syfilista ja HIV:iä
sekä hepatiittia.
Kun meripäivillä otetaan kännit niin tullaan turpa mustelmilla osastolle töihin ja on nenärenkaat ym. "tatuointimerkit" paljaalla iholla
potilaiden nähtävänä.
Tatuoinnit ja lävistykset eivät kuulu terveydenhuolto-/ vanhustenhultoalalle.
Terveydenhuoltoala on kutsumusammatti!

Yleensä Osastonhoitaja valistaa että sormukset ym. ylimääräiset hiluvitkuttimet pois työaikana, mutta tatuointia on vaikeampi peittää.
Sideharso sitten koipeen taikka käsivarteen peitoksi että bakteerit
oikein muhii." - Nimim. Hoitsut Ojennukseen

Tästä sain kenties vielä räkäisemmät naurut! Haluaisin huomauttaa tämän kommentin kirjoittaneelle, että myös korvakorut ovat lävistyksiä (tai siis eivät korut, vaan ne rei'ät). Varmaankin 90% naisista on rei'itetyt korvanlehdet eli lähes kaikki naiset ovat siis merkattuja huoria, vai ymmärsinkö nyt oikein? Tatuoinnit ja lävistykset tehdään erittäin hygienisessä ympäristössä ja tulehdusten riski on sama kuin korviksilla. Sitä paitsi, harvemmin hoitoalalla työskentelevillä on tatuointi näkyvällä paikalla kuten otsassa. Esimerkiksi siskollani tatuoinnit ovat jalassa ja yläselässä, ne eivät potilaille näy. Ja lisäksi: lävistyksiin on saatavilla häivekoruja eli lävistyskoruja, jotka eivät näy. Tatuoinninkin voi peittää ihan muilla tavoin kuin sideharsolla, jos se sattuu näkyvässä paikassa olemaan.

Entäpä sitten tämä "turpa ruvella töihin" -juttu tässä? Saanko kysyä: mitä helvettiä? Millä perusteilla nämä tatuoidut / lävistetyt ( = merkatut huorat) kännäävät viikonloppuisin niin, että tullaan naama auki töihin? Ja toisaalta: eikö niin voi tapahtua ihan kenelle tahansa? Ottaa pari paukkua liikaa tai joku laittaa esim. tyrmäystippoja drinkkiin ja sitten menee jalat kävellessä solmuun ja otetaan pieni painimatsi asvaltin kanssa, niin voi käydä. Ja sitä paisti, viikonlopun mahdolliset ruvet naamassa voi helposti peittää peitepuikolla ja meikkivoiteella.

Itselläni on yhteensä kuusi lävistysreikää kasvoissani: korvanlehdet, kieli, kaksi reikää alahuulessa ja yksi ns. räkärännissä (en tiedä miksi tuota ylähuulen ja nenän välissä olevaa kohtaa sanotaan). Olenko minä siis rikollinen, narkkari ja alkoholisti, joka kantaa veressään kaiken maailman HIV:tä ja ties mitä? Olenko minä täysin edesvastuuton ihminen, joka "lapioi vaikka paskaa kunhan siitä maksetaan"? Ai niin, olenko minä merkattu huora? Ja kenelle minut on lävistyksilläni merkattu? Haluaisin kunnolliset perustelut näille väittämille. Niitä tuskin koskaan saan, mutta aina voi haluta...

Mielentalon verkkolehdessä oli eilen otsikko Kumoaako tieto luulot? , vielä artikkelia lukematta voin otsikon perusteella todeta, että vaikka nimimerkit Paksu Terhi ja Hoitsut Ojennukseen tämän blogimerkinnän lukisivatkin, puhuisin luultavasti kuuroille korville. Jotkut eivät vain kuuntele, kun yrittää kumota harhaluuloja.


PS. Kun luin tämän merkinnän läpi vielä ennen sen julkaisua, haluaisin vielä kysyä: mitä tekemistä tatuoinnin tai lävistyksen ottamisella on moraalin kanssa?

Natsismilla ei ole mitään tekemistä juutalaisvihan kanssa!

En ole taas pitkään aikaan päivittänyt blogiani. Johtuu puhtaasti inspiraation puutteesta. Jotenkin ajatukset ovat vain jurranneet paikallaan ja niin olen minäkin. Eilen kuitenkin, kun istuimme lähibaarin terassilla limua juoden (ihan oikeasti pelkkää limua), kuuntelin sivukorvalla viereisen pöydän sanaharkkaa. Eräs baarifilosofi oli ärhäkkäästi sitä mieltä, ettei natsismilla ole mitään tekemistä juutalaisvihan kanssa. Että kaikki juutalaiset ovat paskamaisia takinkääntäjiä ja muutenkin aivan paska kansa ja heitä saa ihan luvan kanssa vihata. Ujona pikkutyttönä en uskaltanut mennä vihaiselle juopolle laukomaan mitään vastaväitteitä tai muuten vain vittuilemaan. Tästäkin aiheesta päätin siis pelkuruuksissani jauhaa blogiini.

Ensimmäisenä natsismista tulee mieleen holokausti eli siis etnisten, uskonnollisten ja muiden vähemmistöryhmien kansanmurha toisen maailmansodan aikana, jossa juutalaiset olivat pääasiallinen kohde. Joidenkin määritelmien mukaan holokausi tarkoittaakin ainoastaan juutalaisten kansanmurhaa. Kun palataan tähän väitteeseen, ettei natsismilla ole mitään tekemistä juutalaisvihan kanssa, alkaa väkisinkin ajatella, että jännästi ne kaikki juutalaiset ihan sattuman kaupalla päätyivät keskitysleireille ja kaasukammioihin tapettaviksi. Vai tarkoitettiinko tällä takinkääntäjä-jutulla ihan kirjaimellisesti sitä, että juutalaiset kivasti kävelevät kauppaan ja ostavat kääntötakin, jota sitten kääntelevät?

Jos aletaan ihan muutaman esimerkkihenkilön kautta käymään läpi näitä hirveitä juutalaisia takkinsa kääntäjiä. Oliko esimerkiksi Frida Kahlo takinkääntäjä? Heti menetti oman kuvallisen äänensä ja lähti uimaan valtavirran mukana kuin kuollut kala, kun sai pari omaa näyttelyä järjestettyä. Entäpä Woody Allen, Stephen Spilberg, Natalie Portman, Albert Einstein, Elizabeth Taylor... Kaikki kamalia kääntötakkisia juutalaisia, hyi! Jeesuskin oli (jos nyt oikeasti edes oli olemassa) juutalainen. Ja ilman Jeesusta ei olisi ev.lut. seurakuntaa, joka kuulemma on se ainoa, oikea ja kaikkei paras lahko.

Entäpä sitten esimerkiksi Timo Soini? Hän ei ole juutalainen, vaan katolilainen, sen tiedän, mutta takkiaan jatkuvasti kuitenkin kääntelee. Miten tämä sitten on mahdollista? Eivätkö ne olleetkaan ne juutalaiset? Ai niin, mutta eihän Timo Soinista voi mitään pahaa sanoa, kun EU:sta haluaa pois ja markan takaisin, abortin kieltää ja varmaan Suur-Suomenkin perustaa. Hieno mies siis.

En nyt lähde tätä aihetta enempää analysoimaan. Taitaa olla tällä baarifilosofilla vain jonkinlaisia lapsuudentraumoja. Haki ehkä johonkin kouluun, jossa oli juutalainen rehtori, eikä päässyt sisään. Tai jotain sinne päin, en tiedä. Minä nyt vain satun olemaan tällainen avarakatseinen rotupetturi, mitäs minä mistään tietäisin. Mutta mietin vain. Aikani kuluksi.

Sairaus vai päävika?

Aamulehden nettisivuja selatessani eksyin taas naurettaville teille. Päädyin tylsistyneen harhailun lopputulemana Kemppainen Ari Johanneksen blogiin. Blogikirjoituksen luettuani lukaisin muutaman kommentin, joita teksti oli saanut ja tulin tulokseen, että minun on aivan turha kommentoida suoraan kirjoittajalle, sillä kokemani perusteella voin sanoa homovastaisen olevan ensinnäkin täysin kuuro homomyönteisen rakentaville kommenteille. En usko Kemppaisen edes haluavan ymmärtää homoutta, hän vain haluaa olla sitä vastaan. Toiseksi hän haluaa nimenomaan lääketieteellisiä perusteita sille, miksi homous olisi ok. Ja vaikka onnistusinkin laittamaan kirjoittajalle luun kurkkuun, ei se hyödyttäisi mitään, sillä kommentteja luekiessani huomasin hänen väittelytaktiikkansa olevan: jos et osaa sanoa mitään perusteluja sille, miksi toinen on väärässä, hauku hänet. Mitä turhia siis puhua kuuroille korville, kun voi puhua jonkun toisen korville.


Kemppaisen mukaan homous ja lesbous on joko sairaus tai päävika. Jo otsikossa kerrotaan, ettei ole olemassa vaihtoehtoa, että homous olisi hyväksyttävää ja ihan tervettä siinä missä heterouskin. Minun pätevyyteni ei riitä antamaan mitään lääketieteellistä lausuntoa homouden puolesta, mutta itsekin lesbona voin sanoa, että toiset ihmiset vain ovat homoseksuaaleja. Sille ei voi mitään. Eikä sille edes pidä voida mitään. Mielestäni kaikkea muuta tulisi suvaita paitsi suvaitsemattomuuttaa. Ideologialleni uskollisena minulla ei ole mitään tarvetta tai pakkoa näin ollen siis suvaita Kemppaista tai hänen mielipiteitään.

Kemppaisen mielestä parisuhde on terve vain, jos siinä ollaan lisääntymistarkoituksessa. Ja näin ollen homoseksuaalisuus ei voi olla tervettä, sillä homo- ja lesbosuhteissa ei voi luonnollisin keinoin lisääntyä. Entäs sitten ne heterot, jotka eivät edes halua lisääntyä? Tiedän itsekin heteroita, jotka eivät yksinkertaisesti tahdo saada lapsia, oli syy sitten maapallon ylikansoittuminen tai mikä vain. Lapsettomuuden valitsemisen syillä ei mielestäni ole tässä merkitystä. Eli siis onko seksin harrastaminenkin sairasta, jos sitä tekee ihan vain nautinnon vuoksi eikä lisääntymistarkoituksessa?

Kirjoituksessaan Kemppainen vertaa homouden hyväksymistä ilman syväluotaavia lääketieteellisiä tutkimuksia testaamattomien lääkkeiden ihmisille kauppaamiseen. Hän on tekstissään huolissaan homomyönteisyyden vaikutuksista lapsiin. Että homomyönteinen ilmapiiri vaarantaa lapsen kasvun, kehityksen, mielenterveyden ja seksuaalisen suuntautumisen (lapsethan pitää kasvattaa heteroiksi). Homomyönteisyys on siis vaaraksi ympäristölle, sillä valtaosa ihmisistä - toisin kuin Kemppainen - eivät tiedä miten sairasta homous on.

Homojen adoptio-oikeus olisi Kemppaisen mukaan ehdottoman vaarallista lapsen turvallisen ja luontevan kasvuympäristön kannalta. Millä perusteella homovanhemmat eivät olisi turvallinen kasvuympäristö lapselleen ihan siinä missä heterovanhemmatkin? Vanhemmuudessa kyse on rajoista, huolenpidosta ja rakkaudesta, ennen kaikkea juuri rakkaudesta. Ja kyllä, lapsi tulee saamaan molempien sukupuolten mallin myös homovanhemmiltaan, sillä onhan lapsella muitakin sukulaisia ja läheisiä ympärillään, jotka edustavat toista sukupuolta kuin vanhemmat. Miksei lapsi voisi saada vaareiltaan, sediltään, enoiltaan ynnä muilta miehen mallia, jos hänellä sattuu olemaan kaksi äitiä?

Kemppaisen kirjoituksessa minua naurattaa sisältöä enemmän se, ettei koko kirjoituksessa ole kai ainuttakaan oikeaoppista yhdyssanaa. Mielestäni kannattaisi opetella kirjoittamaan ennen kuin alkaa kirjoittaa Aamulehden sivuille yhtään mitään. Jotenkin Kemppaisesta tulee mieleen pahimman luokan skinhead, että kaikkea normaalista poikkeavaa (normaali = valkoihoinen suomalainen hetero, jolla ei ole ainakaan diagnosoitu minkäänlaista mielenterveydenhäiriötä ym.) pitää vihata ja arjalaista ihannettaan julistaa joka paikassa kielioppivirheiden saattelemana. Lisäksi Kemppainen kaljuna punaniskana myös näyttää uusnatsilta. En ole Kemppaiseen tätä hänen blogimerkintäänsä enempää vaivautunut syventymään, joten ties vaikka olisikin uusnatsi.

Minä ainakaan en kaipaa minkäänlaista lääketieteellistä todistetta sille, että homous on tervettä ja hyväksyttävää siinä missä heterouskin. Olen tyytyväinen itseeni juuri sellaisena kuin olen - lesbona. Minulla on loistava parisuhde, olen viimein sinut itseni kanssa ja minulla on seksuaali-identiteettini löytymisen jälkeen paremmat välit perheeseeni kuin koskaan aiemmin. Miksi siis haluaisin vielä jonkun ulkopuolisen lausunnon ja siunauksen sille, että olen hyväksyttävä juuri tällaisena? En minä tarvitse ulkopuolisen lupaa onnellisena olemiseen, kukapa tarvitsisi.