torstai 31. maaliskuuta 2011

Hyvinvointivaltio my ass

Titta on ollut meillä yötä nyt kolmena yönä. Se ei haittaa minua ollenkaan, on kiva, kun on vähän jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta se ottaa päähän, ettei kaupunki tue vähätuloista ihmistä muutossa millään lailla eikä syyksi riitä se, ettei uskalla olla yksin omassa kodissaan. Eikö pelko ole pätevä syy muutolle? Kelasta ja sossusta sanotaan vain, että sinullahan on nyt hyvän kokoinen ja hintainen asunto, asu siinä. On hirveää, että toinen joutuu väkisin asumaan asunnossa, jossa pelkää yksin ollessaan. Ja ettei voi muuttaa, kaupunki ei tule yhtään vastaan ja joutuu maksamaan vuokraa asunnosta, jossa ei voi viettää öitänsä vaan on punkattava ystävien ja sukulaisten luona. Minun mielestäni pelko on erittäin pätevä ja vakavasti otettava syy muuttoon.

Asiasta toiseen vääryyteen. Mitä tapahtuu, kun lääkäri ymmärtää sinut väärin tai ei edes halua ymmärtää? Vaimoni kohdalla näin kävi eivätkä seuraukset olleet mukavat. Mielenterveystoimistolla lääkäri kirjoitti Jennyn B-lausuntoon psykoottisuuden johtuvan alkoholista, vaikka Jenny oli moneen otteeseen kertonut tarinansa, jossa psykoottisuus oli alkanut kauan ennen kuin alkoholi tuli mukaan kuvioihin. Tästä siis diagnoosi: ei-elimellinen psykoosi. Sairauspäivärahan mentyä umpeen oli vuorossa sairaseläkkeenhaku ja tällä B-lausunnolla ei pitkälle pötkitty ja Kelasta tulikin hylkypäätös. Lääkäri sitten ohjeisti Jennyä hakemaan ensihätään sossusta rahaa ja menemään sitten työkkäriin. Sossusta ei tullut senttiäkään, sillä meillä oli kuulemma liikaa ylijäämää, kun minun tuloni olivat 900 euroa, jolla piti maksaa 500 euron vuokra, lääkkeet, laskut ja kahden ihmisen eläminen kuukaudeksi. Työvoimakeskuksesta sanottiin Jennylle, että hänen pitäisi olla 25-vuotias, koulutuksessa tai työnhakijana ennen kuin hänelle voitaisiin minkäänlaisia tukia myöntää, vaikka hän on sairaslomalla seuraavat kaksi vuotta. Eli siis virastot heittelivät meitä luukulta toiselle eikä mistään saada mitään tukea vaikka elämme köyhyysrajan alapuolella.

Nyt tässä kuukausi sitten Jennyn hoitava taho sanoikin: "hups, sinullahan on väärä diagnoosi!" Ihanko totta? Ja väärä diagnoosi tarkoittaa väärää lääkitystä, joka ei todellakaan edesauta kuntoutumista. Nyt asiat alkavat kuitenkin kääntyä parhain päin, Jennylle ollaan tekemässä uutta diagnoosia ja hoitava taho on sanonut, että tällä uudella pääsee kyllä eläkkeelle eli toimeentuloon on tulossa parannusta. Jenny tulee saamaan myös uuden lääkityksen ja kuntoutuspaikka on tiedossa. Ollaanhan tässä kituuteltu jo yli puoli vuotta, että on aikakin tulla parannus tähän tilanteeseen.

Jotkut sanovat tätä maata hyvinvointivaltioksi. Mietin vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti