maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen teksti

Olen tässä jo jonkin aikaa ajatellut luoda blogin ja tänään päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Olisi ehkä kohteliasta esittäytyä.


Olen siis Sanni Tampereelta, hei! Kesäkuussa tulee täyteen 21 vuotta. Syyskuussa 2010 avioiduin (vihaan parisuhteen rekisteröinti -termiä) aivan ihanan tytön, Jennyn kanssa. Harrastan kirjallisuutta, luen paljon, kirjoitan vielä enemmän. Katselen myös paljon elokuvia ja kuuntelen musiikkia. Taloudellisen tilanteen vuoksi en tällä ketkellä käy paljon tai oikeastaan ollenkaan viihteellä, ehkä kesällä sitten. Minulla on paljon ystäviä ympäri Suomea ja pidän matkustelusta. Jennyn kanssa on suunnittelilla mennä Rovaniemelle ystävääni Katjaa tervehtimään sitten, kun rahatilanne antaa myöten (piti mennä jo syksyllä, mutta köyhiä kun ollaan). Haluaisin kovasti kissoja tänne kotiin, mutta Jennyn allergian ja rahatilanteemme takia ei vielä voi. Homeopaatille ollaan jossain vaiheessa menossa tuon allergian tiimoilta. Olen sairastanut masennusta tässä noin kolmisen vuotta, mutta kuntoutuminen on nyt hyvässä vaiheessa. Kävin aiemmin Sopimusvuoren Askel-kurssia, joka on mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu kurssi. Huomenna aloitan Muotialan kokemusasiantuntijakoulutuksen ja se jännittää.

Moni ei ehkä tiedä mikä kokemusasiantuntija on. Se on siis henkilö, joka halutessaan voi levittää omaa kokemustietouttaan mielenterveyden häiriöistä eteenpäin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille ja ammattilaisille esimerkiksi luennoin ja olemalla haastateltavana opinnäytetöissä ja koulutus antaa valmiudet siihen. Olen todella innoissani tästä koulutuksesta. Moni minut pidempään tuntenut ei ihan heti ehkä näkisi minua pitämässä jotain luentoa, kun vielä jokunen vuosi sitten olin hirveän ihmiskammoinen. Nykyään osaan kuitenkin olla paljon rennommin uusien ihmisten seurassa eikä esiintyminenkään tuota enää ongelmaa. Lisäksi pääsen koulutuksen kautta taas tekemään Mielentalo-nimistä radio-ohjelmaa, jota tein Askeleella ollessani ja olen innoissani. Pääsen myös mukaan lehdentekoon, joka myöskin kiinnostaa paljon.

Tällä hetkellä minulla on samaan aikaan meneillään monta eri kirjoitusprojektia ja niistä viimeisin on tällä hetkellä kymmenen sivun mittainen ja vielä aivan kesken, sisältöä puuttuu rutkasti ja on täysin hiomaton. Kirjoittaminen on yksi suurimpia intohimojani. Nyt voisin taas jatkaa edellä mainittua tekstiä. Ensi kertaan siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti