Luin Ulos kaapista -kirjan sen ilmestyttyä ja omistankin sen. Kirjan kirjoittajien tarinat olivat hyvin liikuttavia ja koskettavia ja muistan jännittäneeni silloin vanhemmilleni kaapista tuloa, mutten koskaan pelännyt esim. hylätyksi tulemista. Lopulta, kun annoin vanhempieni tietää suuntautumisestani - toisin sanoen "kerroin" heille - se kävi hyvin luontevasti ja helposti. Olimme Jennyn kanssa juuri alkaneet seurustella ja eräänä torstaina laitoin äidilleni tekstiviestin, jossa luki vain "saanko tuoda tyttöystäväni kotiin näytille?" ja vastaukseksi sain "tietysti!" Perjantaina matkustimme Jennyn kanssa Tampereelta Mäntsälään ja kaikki sujui loistavasti, kukaan ei mulkoillut tai sanonut pahaa sanaa vaan kaikki käyttäytyivät erittäin asiallisesti, aivan kuin olisin tuonut poikaystävän kotiin. Siinä ei ollut kerrassaan mitään ihmeellistä.
Puhuimme kaverini kanssa kaapista tulon ohessa suvaitsemattomuudesta. Puhuimme siitä, kuinka niin monet miehet ovat sillä kannalla, että homot on maailman ällöttävin asia ja kaikki homot pitäisi tappaa, mutta lesbot on kiihottavia. Surullisen suuri osa heteromiehistä tuntuu olevan sitä mieltä, että kaikki homot käyvät heti päälle ja raiskaavat, kun samalla haaveillaan kuumasta kimppakivasta lesboparin kanssa. Liian usein seksuaalivähemmistöt yhdistetään pelkkään seksiin eikä ajatella, että hekin ovat ihmisiä, joilla on tunteet ihan siinä missä heteroillakin.
Tiedän ihmisen, joka on sanonut, että jos hänen paras ystävänsä tulisi sanomaan hänelle olevansa homo, hän ei olisi enää missään tekemisissä tämän ihmisen kanssa, vaikka olisi ollut kuinka läheinen. Miten seksuaalinen suuntautuminen muka tekee ihmisestä yhtäkkiä vastenmielisen? Ihmisiähän me kaikki vain olemme, persoonia, yksilöitä.
