sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ei lapsia lesboille, kiitos!

Vuonna 2006 Suomessa laillistettiin naisparien ja sinkkunaisten hedelmöityshoidot. Olemme puolisoni kanssa eläneet rekisteröidyssä parisuhteessa pian kaksi vuotta ja olemme suunnitelleet lasta. Otin hedelmöityshoidoista selvää ja törmäsin muutamaan tarttumisen arvoiseen seikkaan. 

Ensinnäkin hoidot maksavat maltaita, tietysti. Heteroparien hoidoista Kela kustantaa osan, jos toinen osapuoli on kyvytön saamaan lapsia, mutta naisparit ja sinkkunaiset joutuvat maksamaan hoitonsa kokonaan itse, elleivät he voi tieteellisesti todistaa fyysistä sairautta, joka aiheuttaa lapsettomuutta. Yleensähän hedelmättömyys todetaan sillä, ettei nainen tule raskaaksi, vaikka suojaamattomia yhdyntöjä on harrastettu vuoden verran. Sitten vain Kelan kustannuksella tutkitaan kummasta osapuolesta hedelmättömyys johtuu ja aloitetaan hoidot.


Itse kustannettuna naisparien hedelmöityshoito maksaa noin 10 000 euroa per lapsi (onnistui hoito tai ei). Lisäksi ennen hoidon aloittamista naisparien on käytävä psykologin juttusilla todistamassa, että he todella haluavat lapsen, tulevat olemaan hyviä vanhempia ja niin edelleen. Mitäköhän heteroparit tuumaisivat (olivat sitten hedelmällisiä tai eivät), jos ennen lapsen hankintaa pitää ulkopuolisille todistella kelpoisuuttaan vanhemmaksi. Mietin vain, mitä todistelemista lapsen haluamiselle enää edes on, jos on valmis kustantamaan hedelmöityksestään kymppitonnin per lapsi? Ja toisaalta, mikseivät nämä psykologiset testit ole käytäntö kaikkien lapsenhankinnassa? Voisi sitten steriloida vanhemmaksi kelpaamattomat eikä enää tarvitsisi ottaa lapsia huostaan huonojen vanhempien takia. Ja muutenkin, nuorille miehille voisi varhaisessa murrosiässä niitata kondomin peniksen päälle, ettei roiskita jokaista vastaantulevaa yhdenillanpanoa paksuksi ja häivytä sitten jäljettömiin. Sitten, kun aika on kypsä ja nuorukainen on pariutunut ja tahtoo omia lapsia, niin sitten on aika niille psykologisille testeille, jonka jälkeen kondomi poistetaan tai nuorukainen steriloidaan, mikäli psykologi on sitä mieltä ettei hänestä ole isäksi.

Keskustelupalstoillakin törmäsin (yllättäen) kiivaaseen keskusteluun homoseksuaalien oikeudesta lapsiin ja keinohedelmöityksestä ylipäänsä. Osa keskustelijoista on kaikkien hedelmöityshoitoa vastaan, sillä jos niin ei ole tarkoitettu niin sitten ei lapsia saa. Osa taas lyö Raamatulla päähän, että homot roviolle ja edellisistä suhteista luonnollisin keinoin syntyneet lapset pois. Osa taas puoltaa naisparien hedelmöityshoitoja ja suurin osa sanoo "Siis en ole mitenkään homoja vastaan, mutta musta toi on kyl ihan luonnotonta, kyl lapsella on oikeus isään ja äitiin."

Oikeus isään ja äitiin. Se on totta puhuakseni todella huono mantra. Toteutuuko tämä lapsen oikeus isään ja äitiin aina ja iankaikkisesti kaikissa heterosuhteissakaan? Jos toinen tai molemmat vanhemmista kuolevat, onko lapsella silloin molemmat vanhemmat (siis eri sukupuolta olevat)? Jos lapsi on vahinko ja isä vain käynyt vähän suhaisemassa äitiä, onko lapsella silloin isää? Jos äiti tekee töitä ympäri vuorokauden tai vaihtoehtoisesti rellestää kaiken aikansa kapakoissa ja lapsi vain lämmittää itselleen Saarioisten mikropitsaa, onko lapsella silloin äitiä? Lapsen oikeuksista puheen ollen, onko oikein, että vanhemmat ryyppää, hakkaa, raiskaa, piiskaa, eristää suljettuun huoneeseen, pitää nälässä, tappaa? Ei minun mielestäni.

Eräs nimimerkki Suomi24:n keskustelupalstalla sanoo näin: 
"EI mitään tuollaisia pas-puheitakan edes moisista kikkailuista.vaan se perinteinen menetelmä että kul-li pil-luun jne.EIKÄ lapsia lebsopareille,EIKÄ homoille!! kuka lapsi haluaa kaksi äitiä tai kaksi isää?????? se on aivan kauheeta lapselle.lasta sorretaan,siitä tulee syrjäytynyt ja rikollinen.ja se maksaa yhteiskunnale vit-tusti!!! KYLLÄ TÄMÄ ON TYHMÄ KANSA..."
Tämä kommentti saa minut kyllä aivan sanattomaksi. Ja varmaan on sanomattakin selvää mitä minä tästä ajattelen. Eilen vielä, kun tämän kommentin löysin, olin suunnattoman vihainen, mutta nyt en jaksa muuta kuin nauraa. Ps. Pisteen jälken muista välilyönti. 

Tässä toinen neropatti Suomi24:stä:
"Lisäksi minusta tulisi ajatella myöskin lasten asemaa tälläisessä perheessä. En nyt tarkoittanut sitä, että homot eivät pystyisi kasvattamaan lasta, vaan tarkoitin, että esimerkiksi koulussa lasta luultavasti jossakin iässä kiusattaisiin ja saisi kuunnella ilkeää ivaa. Lisäksi millaista kuvaa annettaisiin lapsen seksuaalisuudelle, tuskinpa vaan mitään ainakaan liian heterolta vaikuttavaa."
Ensinnäkin, pitääkö lapset pyrkiä kasvattamaan heteroiksi? Eikö riitä, että lapsi kuuntelee sydäntään? Lisäksi, luuleeko tämä kirjoittaja, että naisparit pitävät lapsensa täysin pimennossa kaikesta? Että kasvatetaan niin, että heteroita ei ole olemassakaan. Ja jos lasta kiusataan koulussa siksi, että hänen vanhempansa ovat lesboja, kiusaaminen ei todellakaan johdu lapsesta eikä vanhemmista vaan kuisaajien vanhemmista tai muista, jotka manaavat homoja ja heidän lapsiaan roviolle.

Tämä kommentti taas on poimittu Google-haussa vastaantulleelta Lumitykki.net -sivustolta:
"Näiden seksuaalisten vähemmistöjen edustajat näyttävät perustelevan väitettään siten, että heilläkin on oikeus lapseen, ja heitä ei saisi sulkea pois tuosta "etuoikeudesta" seksuaalisen suuntautumisensa takia. Tottakai lapset on tarkoitettu niille jotka niitä voivat saada, ja tasa-arvon vetäminen mukaan on tässä tapauksessa hieman liioiteltua. Lapset eivät ole mitään tavaroita, joita jokaisen halukkaan pitäisi saada."
Tässä kohtaa haluaisin taas palata niihin psykologisiin testeihin, joista alussa puhuin: miksei heteropareilta tentata miksi he lasta haluavat?

Tällaista tällä kertaa mietin.



1 kommentti:

  1. En taidakaan olla ainoa, joka menettää hermonsa tuollaisista kommenteista.
    Mikä pahinta, näitä vähä-älyisiä "viisauksia" tuntuu tulevan vastaan joka nurkalta... ja kun sellaisen kerran löytää, on aivan välttämätöntä myös vastata! (Mulla kyllä yleensä käy niin, että jahkailen sen vastauksen kanssa vaikka kuinka kauan ja lopulta hermot menee niin, että mä suljen raksista koko keskustelun ja yritän vaan unohtaa.)

    Eilenkin meni kuuteen yöllä, kun raivosin satunnaisella palstalla homofoobikoille (ne siellä märtsäsi, kun kuulema joutuvat olemaan "kaapissa" oman rakkaan suvaitsemattomuutensa kanssa, kun nykymaailma ei enää anna lupaa harjoittaa vapaata homovihaa.)

    Siis oikeasti, välillä mun tekee niin mieli ampua niilta kaikilta aivot pihalle! D: Miten_jotkut_voi_olla_niin_saatanan_idiootteja. Ei ne ole ihmisiä tollaset...

    Ps. Mä myös mietin, että miksi vähemmistövastaisten kommenteissa on aina niin vitusti kirjoutusvirheitä?! No jaa, ehkä se kertoo jotain kyseisten henkilöiden älykkyysosamäärästä - tai sen puuttumisesta. :D

    VastaaPoista