Tässä ehkä kuukausi takaperin olin Lahdessa menossa kotoa keskustaan ja odottelin pysäkillä bussia tupakkia poltellen, kun äkkiä edessäni seisoi sukupuuton partaalla oleva mummo. "Maistuukos se tupakka?" mummo kysyi ja vastasin, ettei se oikein maistu. Tästähän mummo sai sitten bensaa liekkeihin ja jatkoi: "No, miksi sinä sitten poltat sitä?" "Poltan, koska en monista yrityksistä huolimatta ole pystynyt lopettamaan." "Miksi sitten ylipäätään aloitit?" Tähän en ehtinyt mitään vastata ennen kuin mummo jo jatkoi: "Toi sun lävistys on muuten tosi pahassa paikassa. Me vanhemmat ihmiset kutsumme tuota aluetta Kuoleman kolmioksi, sillä siltä alueelta on suorat imutiet aivoihin. Toi on kyllä siis todella vaarallinen tuo lävistys, sun pitää heti ottaa se pois!" Teki mieleni sanoa, että kyllä! Siis apua, minähän voin hetkenä minä hyvänsä imaista Medusani nenään, vaikka se kuinka on ylähuulessa kiinni! Mummo jatkoi paasaamistaan: "Ja tuohan on siis kaiken lisäksi myös todella ruma! Jumala on kuules luonut ihmisen juuri sellaiseksi, kuin se on eikä sitä ole suotavaa mennä muokkaamaan ja koristelemaan (liiba-laaba-lallallaa...)" Olisin halunnut kysyä mummolta, miksi hänellä sitten on korvanlehdissään lävistykset ja eikös Jumala ole luonut ihmisen ja sitä jos menee muokkaamaan ja koristelemaan voi joutua Helvettiin, mutta tyydyin vain toivottamaan hänelle hyvää päivänjatkoa.
Tästä tapauksesta pääsemmekin hyvin aiheeseen, josta alunperin halusin kirjoittaa: transsukupuolisuus. Jos Jumala on luonut ihmisen tällaiseksi, onko sitä sopivaa mennä muokkaamaan? Oletetaan, että Jumala luo sinut naiseksi (tai ihan vain synnyt naisen ruumiseen), mutta tunnet syvällä sisälläsi olevasi mies. Miltä sinusta tällaisessa tilanteessa tuntuu? Tunnetko riittämättömyyttä, epävarmuutta, epätoivoa? Vai kohautatko vain olkapäitäsi ja toteat: Jumala loi minut tällaiseksi, siispä minä olen tällainen. Toinen askel: Mitä teet tällaisessa tilanteessa? Hakeudutko hoitoon eheyttääksesi itseäsi naisena vai korjauttaaksesi itsesi fyysisesti mieheksi? Molemmat tiet ovat varmasti vaikeita ja kivisiä, mutta kumpi on oikea ratkaisu?
Jos Jumala on luonut meidät kaikessa erehtymättömyydessään, miksi osa meistä syntyy ilman toista kättä ja toisella on syntyessään käsiä kolme? Miksi toiset syntyvät huumeriippuvaisina ja toiset pahasti autisteina? Miksi osa syntyy siamilaisina kaksosina ja toisilla on sydämessä reikä? Jos vastaus on, että Jumala on päättänyt näin, miksi tällaisia "syntymävikoja" korjataan ja hoidetaan? Miksei heitä vain jätetä oman onnensa nojaan, jos tämä on kerran Jumalan tahto? Ja jos esimerkiksi siamilaiset kaksoset on oikeutettua leikkauksella erottaa toisistaan, miksi olisi vähemmän hyväksyttävää leikkauksella auttaa ihmistä, joka sisällään tuntee olevansa mies, mutta onkin fyysisesti nainen?
Jos ajatellaan, että Jumala todella olisi olemassa, eikö voitaisi ajatella, että Jumala on erehtyväinen, kun luo tällaisia normista poikkeavia yksilöitä? Pakkohan Jumalalla on olla aikamoinen kiire, kun päivässä syntyy reilu 200 000 uutta ihmistä ja kaikkea muutakin pitäisi samaan aikaan puuhailla. Ja jos Kristilliseen taiteeseen on uskomista, Jumalallakin on vain kaksi kättä, jolla niitä hommia hoidetaan. Pakkohan tuollaisella kiireellä tehdessä on sattua pari virhettä aina silloin tällöin. Vai onko Jumalalla noissa luomispuuhissa - ja mitä kaikkea sen Jumalan toimenkuvaan oikein kuuluukaan - jotain apulaisia. Vähän niinkuin tehdastyöläisiä: yksi hoitaa kaikille uusille ihmisille kädet, toinen hoitaa pään, kolmas silmät ja niin edelleen. Jumala sitten kaikessa ylemmyydessään hoitaa vain mielen valmiiseen ruumiiseen.
Transsukupuolisuudessahan siis on kyse jatkuvasta kokemuksesta, että on väärässä ruumiissa. Siis ruumiissa, joka on toista sukupuolta kuin mitä ihminen sen sisässä on. Transsukupuolisuuteen liittyy usein ristiinpukeutuminen eli siis pukeutuu vastakkaisen fyysisen sukupuolen vaatteisiin helpottaakseen oloaan. Mutta pelkkä ristiinpukeutuminen harvoin riittää. Joissain tapauksissa riittää diagnoosi, toisissa tapauksissa tarvitaan lisäksi hormonihoidot ja joissain tapauksissa tarvitaan hela hoito, eli siis diagnoosi, hormonit ja leikkaukset.
Tämä aihe - tai oikeammin se, ettei tätä aihetta ymmärretä - kiinnostaa minua siksi, että puolisoni on trans. Hän on fyysisesti nainen, mutta henkisesti mies. Hänellä on liuta psyykkisiä diagnooseja eikä niitä olla saatu hoidettua, sillä uskomme molemmat niiden olevan vain transsukupuolisuuden oireita. Tarkoittaen sitä, että hän kärsii naisen ruumiissa olemisesta siinä määrin, että hänellä on vaikea masennus, psykoosialttiutta ynnä muuta. Uskomme saavamme apua transpolilta, joita on Suomessa vain kaksi: Helsingissä ja Tampereella. Lähetteen polille saimme puolisoni hoitavalta taholta psykpolilta. Nyt on meneillään puolen vuoden jonotusaika tutkimuksiin, jossa perusteellisesti tutkitaan onko puolisoni oikeasti trans vai johtuuko väärän sukupuolen kokemus jostain muusta.
Lähipiirimme on ottanut meidät ymmärtäen vastaan. Mutta ulkopuolisista harva varmaankaan ymmärtää. Moni vetoaa kaikkivaltiaan Jumalan erehtymättömyyteen sivuuttaen asian pääkohdan: ihminen kärsii. Toisilla taas on erilainen näkökulma, joka ei ole yhtään edellistä parempi: FRIIKKI! Miksi se sitten on niin friikkiä? Kerran näin kädettömän miehen, joka oli kysymässä naiselta neuvoa ja nainen alkoi huutaa täyttä huutoa kuin olisi joutunut keskelle kauhuelokuvaa tai painajaista. Mikä siinä on niin helvetin pelottavaa, jos minä olen erilainen kuin sinä? Mietinpähän vain.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Ei lapsia lesboille, kiitos!
Vuonna 2006 Suomessa laillistettiin naisparien ja sinkkunaisten hedelmöityshoidot. Olemme puolisoni kanssa eläneet rekisteröidyssä parisuhteessa pian kaksi vuotta ja olemme suunnitelleet lasta. Otin hedelmöityshoidoista selvää ja törmäsin muutamaan tarttumisen arvoiseen seikkaan.
Ensinnäkin hoidot maksavat maltaita, tietysti. Heteroparien hoidoista Kela kustantaa osan, jos toinen osapuoli on kyvytön saamaan lapsia, mutta naisparit ja sinkkunaiset joutuvat maksamaan hoitonsa kokonaan itse, elleivät he voi tieteellisesti todistaa fyysistä sairautta, joka aiheuttaa lapsettomuutta. Yleensähän hedelmättömyys todetaan sillä, ettei nainen tule raskaaksi, vaikka suojaamattomia yhdyntöjä on harrastettu vuoden verran. Sitten vain Kelan kustannuksella tutkitaan kummasta osapuolesta hedelmättömyys johtuu ja aloitetaan hoidot.
Itse kustannettuna naisparien hedelmöityshoito maksaa noin 10 000 euroa per lapsi (onnistui hoito tai ei). Lisäksi ennen hoidon aloittamista naisparien on käytävä psykologin juttusilla todistamassa, että he todella haluavat lapsen, tulevat olemaan hyviä vanhempia ja niin edelleen. Mitäköhän heteroparit tuumaisivat (olivat sitten hedelmällisiä tai eivät), jos ennen lapsen hankintaa pitää ulkopuolisille todistella kelpoisuuttaan vanhemmaksi. Mietin vain, mitä todistelemista lapsen haluamiselle enää edes on, jos on valmis kustantamaan hedelmöityksestään kymppitonnin per lapsi? Ja toisaalta, mikseivät nämä psykologiset testit ole käytäntö kaikkien lapsenhankinnassa? Voisi sitten steriloida vanhemmaksi kelpaamattomat eikä enää tarvitsisi ottaa lapsia huostaan huonojen vanhempien takia. Ja muutenkin, nuorille miehille voisi varhaisessa murrosiässä niitata kondomin peniksen päälle, ettei roiskita jokaista vastaantulevaa yhdenillanpanoa paksuksi ja häivytä sitten jäljettömiin. Sitten, kun aika on kypsä ja nuorukainen on pariutunut ja tahtoo omia lapsia, niin sitten on aika niille psykologisille testeille, jonka jälkeen kondomi poistetaan tai nuorukainen steriloidaan, mikäli psykologi on sitä mieltä ettei hänestä ole isäksi.
Keskustelupalstoillakin törmäsin (yllättäen) kiivaaseen keskusteluun homoseksuaalien oikeudesta lapsiin ja keinohedelmöityksestä ylipäänsä. Osa keskustelijoista on kaikkien hedelmöityshoitoa vastaan, sillä jos niin ei ole tarkoitettu niin sitten ei lapsia saa. Osa taas lyö Raamatulla päähän, että homot roviolle ja edellisistä suhteista luonnollisin keinoin syntyneet lapset pois. Osa taas puoltaa naisparien hedelmöityshoitoja ja suurin osa sanoo "Siis en ole mitenkään homoja vastaan, mutta musta toi on kyl ihan luonnotonta, kyl lapsella on oikeus isään ja äitiin."
Oikeus isään ja äitiin. Se on totta puhuakseni todella huono mantra. Toteutuuko tämä lapsen oikeus isään ja äitiin aina ja iankaikkisesti kaikissa heterosuhteissakaan? Jos toinen tai molemmat vanhemmista kuolevat, onko lapsella silloin molemmat vanhemmat (siis eri sukupuolta olevat)? Jos lapsi on vahinko ja isä vain käynyt vähän suhaisemassa äitiä, onko lapsella silloin isää? Jos äiti tekee töitä ympäri vuorokauden tai vaihtoehtoisesti rellestää kaiken aikansa kapakoissa ja lapsi vain lämmittää itselleen Saarioisten mikropitsaa, onko lapsella silloin äitiä? Lapsen oikeuksista puheen ollen, onko oikein, että vanhemmat ryyppää, hakkaa, raiskaa, piiskaa, eristää suljettuun huoneeseen, pitää nälässä, tappaa? Ei minun mielestäni.
Eräs nimimerkki Suomi24:n keskustelupalstalla sanoo näin:
"EI mitään tuollaisia pas-puheitakan edes moisista kikkailuista.vaan se perinteinen menetelmä että kul-li pil-luun jne.EIKÄ lapsia lebsopareille,EIKÄ homoille!! kuka lapsi haluaa kaksi äitiä tai kaksi isää?????? se on aivan kauheeta lapselle.lasta sorretaan,siitä tulee syrjäytynyt ja rikollinen.ja se maksaa yhteiskunnale vit-tusti!!! KYLLÄ TÄMÄ ON TYHMÄ KANSA..."
Tämä kommentti saa minut kyllä aivan sanattomaksi. Ja varmaan on sanomattakin selvää mitä minä tästä ajattelen. Eilen vielä, kun tämän kommentin löysin, olin suunnattoman vihainen, mutta nyt en jaksa muuta kuin nauraa. Ps. Pisteen jälken muista välilyönti.
Tässä toinen neropatti Suomi24:stä:
"Lisäksi minusta tulisi ajatella myöskin lasten asemaa tälläisessä perheessä. En nyt tarkoittanut sitä, että homot eivät pystyisi kasvattamaan lasta, vaan tarkoitin, että esimerkiksi koulussa lasta luultavasti jossakin iässä kiusattaisiin ja saisi kuunnella ilkeää ivaa. Lisäksi millaista kuvaa annettaisiin lapsen seksuaalisuudelle, tuskinpa vaan mitään ainakaan liian heterolta vaikuttavaa."
Ensinnäkin, pitääkö lapset pyrkiä kasvattamaan heteroiksi? Eikö riitä, että lapsi kuuntelee sydäntään? Lisäksi, luuleeko tämä kirjoittaja, että naisparit pitävät lapsensa täysin pimennossa kaikesta? Että kasvatetaan niin, että heteroita ei ole olemassakaan. Ja jos lasta kiusataan koulussa siksi, että hänen vanhempansa ovat lesboja, kiusaaminen ei todellakaan johdu lapsesta eikä vanhemmista vaan kuisaajien vanhemmista tai muista, jotka manaavat homoja ja heidän lapsiaan roviolle.
Tämä kommentti taas on poimittu Google-haussa vastaantulleelta Lumitykki.net -sivustolta:
"Näiden seksuaalisten vähemmistöjen edustajat näyttävät perustelevan väitettään siten, että heilläkin on oikeus lapseen, ja heitä ei saisi sulkea pois tuosta "etuoikeudesta" seksuaalisen suuntautumisensa takia. Tottakai lapset on tarkoitettu niille jotka niitä voivat saada, ja tasa-arvon vetäminen mukaan on tässä tapauksessa hieman liioiteltua. Lapset eivät ole mitään tavaroita, joita jokaisen halukkaan pitäisi saada."
Tässä kohtaa haluaisin taas palata niihin psykologisiin testeihin, joista alussa puhuin: miksei heteropareilta tentata miksi he lasta haluavat?
Tällaista tällä kertaa mietin.
Ensinnäkin hoidot maksavat maltaita, tietysti. Heteroparien hoidoista Kela kustantaa osan, jos toinen osapuoli on kyvytön saamaan lapsia, mutta naisparit ja sinkkunaiset joutuvat maksamaan hoitonsa kokonaan itse, elleivät he voi tieteellisesti todistaa fyysistä sairautta, joka aiheuttaa lapsettomuutta. Yleensähän hedelmättömyys todetaan sillä, ettei nainen tule raskaaksi, vaikka suojaamattomia yhdyntöjä on harrastettu vuoden verran. Sitten vain Kelan kustannuksella tutkitaan kummasta osapuolesta hedelmättömyys johtuu ja aloitetaan hoidot.
Itse kustannettuna naisparien hedelmöityshoito maksaa noin 10 000 euroa per lapsi (onnistui hoito tai ei). Lisäksi ennen hoidon aloittamista naisparien on käytävä psykologin juttusilla todistamassa, että he todella haluavat lapsen, tulevat olemaan hyviä vanhempia ja niin edelleen. Mitäköhän heteroparit tuumaisivat (olivat sitten hedelmällisiä tai eivät), jos ennen lapsen hankintaa pitää ulkopuolisille todistella kelpoisuuttaan vanhemmaksi. Mietin vain, mitä todistelemista lapsen haluamiselle enää edes on, jos on valmis kustantamaan hedelmöityksestään kymppitonnin per lapsi? Ja toisaalta, mikseivät nämä psykologiset testit ole käytäntö kaikkien lapsenhankinnassa? Voisi sitten steriloida vanhemmaksi kelpaamattomat eikä enää tarvitsisi ottaa lapsia huostaan huonojen vanhempien takia. Ja muutenkin, nuorille miehille voisi varhaisessa murrosiässä niitata kondomin peniksen päälle, ettei roiskita jokaista vastaantulevaa yhdenillanpanoa paksuksi ja häivytä sitten jäljettömiin. Sitten, kun aika on kypsä ja nuorukainen on pariutunut ja tahtoo omia lapsia, niin sitten on aika niille psykologisille testeille, jonka jälkeen kondomi poistetaan tai nuorukainen steriloidaan, mikäli psykologi on sitä mieltä ettei hänestä ole isäksi.
Keskustelupalstoillakin törmäsin (yllättäen) kiivaaseen keskusteluun homoseksuaalien oikeudesta lapsiin ja keinohedelmöityksestä ylipäänsä. Osa keskustelijoista on kaikkien hedelmöityshoitoa vastaan, sillä jos niin ei ole tarkoitettu niin sitten ei lapsia saa. Osa taas lyö Raamatulla päähän, että homot roviolle ja edellisistä suhteista luonnollisin keinoin syntyneet lapset pois. Osa taas puoltaa naisparien hedelmöityshoitoja ja suurin osa sanoo "Siis en ole mitenkään homoja vastaan, mutta musta toi on kyl ihan luonnotonta, kyl lapsella on oikeus isään ja äitiin."
Oikeus isään ja äitiin. Se on totta puhuakseni todella huono mantra. Toteutuuko tämä lapsen oikeus isään ja äitiin aina ja iankaikkisesti kaikissa heterosuhteissakaan? Jos toinen tai molemmat vanhemmista kuolevat, onko lapsella silloin molemmat vanhemmat (siis eri sukupuolta olevat)? Jos lapsi on vahinko ja isä vain käynyt vähän suhaisemassa äitiä, onko lapsella silloin isää? Jos äiti tekee töitä ympäri vuorokauden tai vaihtoehtoisesti rellestää kaiken aikansa kapakoissa ja lapsi vain lämmittää itselleen Saarioisten mikropitsaa, onko lapsella silloin äitiä? Lapsen oikeuksista puheen ollen, onko oikein, että vanhemmat ryyppää, hakkaa, raiskaa, piiskaa, eristää suljettuun huoneeseen, pitää nälässä, tappaa? Ei minun mielestäni.
Eräs nimimerkki Suomi24:n keskustelupalstalla sanoo näin:
"EI mitään tuollaisia pas-puheitakan edes moisista kikkailuista.vaan se perinteinen menetelmä että kul-li pil-luun jne.EIKÄ lapsia lebsopareille,EIKÄ homoille!! kuka lapsi haluaa kaksi äitiä tai kaksi isää?????? se on aivan kauheeta lapselle.lasta sorretaan,siitä tulee syrjäytynyt ja rikollinen.ja se maksaa yhteiskunnale vit-tusti!!! KYLLÄ TÄMÄ ON TYHMÄ KANSA..."
Tämä kommentti saa minut kyllä aivan sanattomaksi. Ja varmaan on sanomattakin selvää mitä minä tästä ajattelen. Eilen vielä, kun tämän kommentin löysin, olin suunnattoman vihainen, mutta nyt en jaksa muuta kuin nauraa. Ps. Pisteen jälken muista välilyönti.
Tässä toinen neropatti Suomi24:stä:
"Lisäksi minusta tulisi ajatella myöskin lasten asemaa tälläisessä perheessä. En nyt tarkoittanut sitä, että homot eivät pystyisi kasvattamaan lasta, vaan tarkoitin, että esimerkiksi koulussa lasta luultavasti jossakin iässä kiusattaisiin ja saisi kuunnella ilkeää ivaa. Lisäksi millaista kuvaa annettaisiin lapsen seksuaalisuudelle, tuskinpa vaan mitään ainakaan liian heterolta vaikuttavaa."
Ensinnäkin, pitääkö lapset pyrkiä kasvattamaan heteroiksi? Eikö riitä, että lapsi kuuntelee sydäntään? Lisäksi, luuleeko tämä kirjoittaja, että naisparit pitävät lapsensa täysin pimennossa kaikesta? Että kasvatetaan niin, että heteroita ei ole olemassakaan. Ja jos lasta kiusataan koulussa siksi, että hänen vanhempansa ovat lesboja, kiusaaminen ei todellakaan johdu lapsesta eikä vanhemmista vaan kuisaajien vanhemmista tai muista, jotka manaavat homoja ja heidän lapsiaan roviolle.
Tämä kommentti taas on poimittu Google-haussa vastaantulleelta Lumitykki.net -sivustolta:
"Näiden seksuaalisten vähemmistöjen edustajat näyttävät perustelevan väitettään siten, että heilläkin on oikeus lapseen, ja heitä ei saisi sulkea pois tuosta "etuoikeudesta" seksuaalisen suuntautumisensa takia. Tottakai lapset on tarkoitettu niille jotka niitä voivat saada, ja tasa-arvon vetäminen mukaan on tässä tapauksessa hieman liioiteltua. Lapset eivät ole mitään tavaroita, joita jokaisen halukkaan pitäisi saada."
Tässä kohtaa haluaisin taas palata niihin psykologisiin testeihin, joista alussa puhuin: miksei heteropareilta tentata miksi he lasta haluavat?
Tällaista tällä kertaa mietin.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Suvaitsemattomuudesta, ymmärtämättömyydestä
Presidentinvaalit ovat ovella ja tuntuu, ettei kukaan puhu muusta kuin ehdokkaista ja siitä, kuka voittaa. Odottelin eilen ystävääni työkkärin aulassa ja kuuntelin nuoren miehen puhuvan puhelimeen. "Et kai sentään sitä hinttaria aijo äänestää?" oli ensimmäinen mitä kuulin. Hän päivitteli juttukaverilleen, kuinka muuttaisi pois Suomesta, jos Haavisto valitaan presidentiksi eikä enää ikinä kehtaisi sanoa olevansa suomalainen, kun on hinttipresidentti. Ja hänen mielestään on kuulemma hyvä, että Suomessa on niin paljon rasisteja, että Haaviston voitto on epätodennäköistä. Hän itse aikoo äänestää Timo Soinia, sillä hän oli eduskuntavaalien ääniharava. Aloin siinä sitten miettiä, ovatko vaalit olevinaan jokin Veikkauksen uusi peli, että saa jonkin palkinnon, jos veikkaa oikein, kuka voittaa vaalit? Joka tapauksessa tämä tapaus pisti ärsyttämään oikein todenteolla.
Ensinnäkin: mitä sitten, jos Suomeen vaikka tulisikin presidentiksi seksuaalivähemmistön edustaja. Olihan Mannerheimkin bi-seksuaali. Ja onhan Yhdysvalloissakin tällä hetkellä maan ensimmäinen musta presidentti. Ja olihan Tarja Halonenkin Suomen ensimmäinen naispresidentti. Jonkun on oltava ensimmäinen. Kaikki eivät siitä tykkää, mutta eihän kaikki tykkää kaikesta. Toiset tykkää seksistä, mutta on myös aseksuaaleja. Toiset tykkää elää, mutta tapahtuuhan niitä itsemurhiakin. Ja niin edelleen. Mietin vain, miksi kaikki tuntuvat halveksuvan ja oikein pelkäävän homomiehiä, mutta lesbot taas on okei, koska lesboporno on kuumaa katsottavaa ja kimppakiva voisi olla kivaa. Herätkää nyt oikeasti hei! Ihmisiähän me kaikki vain olemme.
Toinen asia, joka tuli suvaitsemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä mieleeni on, kun olin loppuvuodesta laivalla. Juttelin sitten tupakkakopissa kahden sangen mukavalta vaikuttavan nuorukaisen kanssa ja sitten tulee kysymys, joka kysytään jostain käsittämättömästä syystä aina, kun tapaa uuden ihmisen: mitä sä teet, ootko töissä vai opiskeletko? Vastasin siihen sitten aivan tavanomaisesti, että olen kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä toistuvan psykoottisen masennuksen takia. Olen tottunut siihen, että minut otetaan joko yllättyneenä tai hyvin vastaan, mutta he olivat suorastaan häkeltyneitä (huonolla tavalla) ja näin kuinka silkka uteliaisuus muuttui äkisti inhoksi. Heidän silmissään en ollut muuta kuin yhteiskunnan loinen, joka syö kunniallisten kansalaisten maksamia verorahoja. Yritin painottaa sitä, että olen hyvää vauhtia kuntoutumassa ja eläkkeeni on määräaikainen enkä ole suinkaan luistanut velvollisuuksistani suoraan eläkkeelle heti peruskoulun jälkeen jäädäkseni sinne loppuiäkseni.
Olen pitkään miettinyt miksi kaikki tuntuvat ajattelevan masennuksen olevan vain ohimenevää alakuloisuutta tai perisuomalaista melankoliaa. Masennus on pahimmillaan kuolemaan johtava tauti, ei mikään yksi huono päivä. Minua suorastaan suututtaa ihmisten ymmärtämättömyys. Luulevatko ihmiset oikeasti, että en haluaisi opiskella tai tehdä töitä, luulevatko he, että minä ihan omasta tahdostani aloin yhteiskunnan verovaroja syöväksi loiseksi, muiden elätettäväksi? Eivätkö he oikeasti ymmärrä, että tämä on oikea sairaus, ihan siinä missä murtuma tai skitsofreniakin ja minä tarvitsen lääkkeet, hoidot, terapiat ym. Mistä minulla siinä tilanteessa on aikaa opiskelulle tai työlle, kun päähän ei mahdu pahimmillaan muuta kuin haluankuollahaluankuollahaluankuolla ? Ihmisiä valistetaan tässä asiassa aivan liian vähän. Tuollaiset ennakkoluulot ja sen mukanaan tuoma halveksunta syövät haurasta mieltä.
Että mietin vain.
Ensinnäkin: mitä sitten, jos Suomeen vaikka tulisikin presidentiksi seksuaalivähemmistön edustaja. Olihan Mannerheimkin bi-seksuaali. Ja onhan Yhdysvalloissakin tällä hetkellä maan ensimmäinen musta presidentti. Ja olihan Tarja Halonenkin Suomen ensimmäinen naispresidentti. Jonkun on oltava ensimmäinen. Kaikki eivät siitä tykkää, mutta eihän kaikki tykkää kaikesta. Toiset tykkää seksistä, mutta on myös aseksuaaleja. Toiset tykkää elää, mutta tapahtuuhan niitä itsemurhiakin. Ja niin edelleen. Mietin vain, miksi kaikki tuntuvat halveksuvan ja oikein pelkäävän homomiehiä, mutta lesbot taas on okei, koska lesboporno on kuumaa katsottavaa ja kimppakiva voisi olla kivaa. Herätkää nyt oikeasti hei! Ihmisiähän me kaikki vain olemme.
Toinen asia, joka tuli suvaitsemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä mieleeni on, kun olin loppuvuodesta laivalla. Juttelin sitten tupakkakopissa kahden sangen mukavalta vaikuttavan nuorukaisen kanssa ja sitten tulee kysymys, joka kysytään jostain käsittämättömästä syystä aina, kun tapaa uuden ihmisen: mitä sä teet, ootko töissä vai opiskeletko? Vastasin siihen sitten aivan tavanomaisesti, että olen kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä toistuvan psykoottisen masennuksen takia. Olen tottunut siihen, että minut otetaan joko yllättyneenä tai hyvin vastaan, mutta he olivat suorastaan häkeltyneitä (huonolla tavalla) ja näin kuinka silkka uteliaisuus muuttui äkisti inhoksi. Heidän silmissään en ollut muuta kuin yhteiskunnan loinen, joka syö kunniallisten kansalaisten maksamia verorahoja. Yritin painottaa sitä, että olen hyvää vauhtia kuntoutumassa ja eläkkeeni on määräaikainen enkä ole suinkaan luistanut velvollisuuksistani suoraan eläkkeelle heti peruskoulun jälkeen jäädäkseni sinne loppuiäkseni.
Olen pitkään miettinyt miksi kaikki tuntuvat ajattelevan masennuksen olevan vain ohimenevää alakuloisuutta tai perisuomalaista melankoliaa. Masennus on pahimmillaan kuolemaan johtava tauti, ei mikään yksi huono päivä. Minua suorastaan suututtaa ihmisten ymmärtämättömyys. Luulevatko ihmiset oikeasti, että en haluaisi opiskella tai tehdä töitä, luulevatko he, että minä ihan omasta tahdostani aloin yhteiskunnan verovaroja syöväksi loiseksi, muiden elätettäväksi? Eivätkö he oikeasti ymmärrä, että tämä on oikea sairaus, ihan siinä missä murtuma tai skitsofreniakin ja minä tarvitsen lääkkeet, hoidot, terapiat ym. Mistä minulla siinä tilanteessa on aikaa opiskelulle tai työlle, kun päähän ei mahdu pahimmillaan muuta kuin haluankuollahaluankuollahaluankuolla ? Ihmisiä valistetaan tässä asiassa aivan liian vähän. Tuollaiset ennakkoluulot ja sen mukanaan tuoma halveksunta syövät haurasta mieltä.
Että mietin vain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)